Viiden sarjasta aina vaan yksi karkulainen löytyy. Neljä olisi tälle aseelle usein minulle riittävässä kasassa. Yksi laukaus hajottaa oikeastaan aina kasan yli 2 MOA:aan. Näitä ainakin kokeiltu:
- 10g Scenar L (eri ruutimäärillä). Näitä eniten tullut ammuttua.
- 8g Lapua FMJ aika paljon myös. Kasa aikalailla samaa luokkaa eli varsin huono.
- N140 ja N135 ruutia eri määriä tullut testattua. N140 ehkä parempi 10g Scenarille ja 42 grain olen eniten käyttänyt. Isommalla määrällä ei parannusta.
- Latauspituus 0,4mm ja 0,9mm irti rihlasta. Lähempänä ehkä parempi.
- Kuparipuhdistusta tehty
- Kameralla joskus seurasin ja en huomannut, että esim. ensimmäinen laukaus olisi ollut se karkulainen.
- Piippu tuntuisi olevan irti tukista, kuten pitää.
- Toinen kivääri .222 REM tuntuisi käyvän reiluun 1 MOA eli perän takana ei ole niin suurta hajonnan aiheuttajaa.
- Aseella ei ole ammuttu koskaan huomattavan suuria määriä.
- Hylsyt sekalaisia (enite Sakoa), mutta Lapuan sarjalla ei hyvää kasaa myöskään. Hylsyjä en ole punninnut (ei digivaakaa).
Mitä seuraavaksi? Ehkä lyhyempi latauspituus (taulukon mukainen)? Sitäkin on ehkä jo tullut jo testattua joskus.
Samaa hylsyerää nyt ainakin kannattaa kokeilla. Muutat aina vain yhtä asiaa kerrallaan. Ja käytät haku-toimintoa. Aiheesta on täällä melko huolella testiä
Yksi voisi olla keskittyminen siihen kasan tekoon. tässä taannoin opastin yhtä ampujaa, sillä sama ongelma, oli teetättänyt vielä kasaputkesta. No kun saatiin tää ampumis ongelma kuosiin niin alko pysyy homma hanskassa. Pidä se kuula siin 0.4mm, älä muuta kuin ruutimäärää. kunnes se löytyy sopivin. Sit vaan keskityt ampumiseen ja et ammut kovassa auringossa vaan aamulla tai illalla varjosalla, tuulettomalla.
Yritin hakutoiminnoilla etsiä juttuja, mutta en löytänyt varsinaisesti karkulaisongelmasta hyviä vinkejä. Samalla latauspituudella testasin jo ruutimäärän grainin välein 39-44 vai oliko jopa 45 grainiin saakka. Niissä ei selkeästi hyvää määrää löytynyt. Rata on hyvä ja varjoisa. En usko noin suureen heilahdukseen yhdessä laukauksessa, mutta kaikki on mahdollista. Laina-aseella (.222) sain kyllä heti parempia kasoja, kuin oikein koskaan tällä omalla .308:lla. Hylsyt voivat olla yksi syy, kun voivat olla eri määrän ammuttuja. Jotenkin olen epäillyt vanhaa asettakin, mutta en tiedä mikä siinä voisi olla.
Lähinnä kysymys onkin, että mikä voisi olla todennäköisin yleensä 1/5 karkulaisen aiheuttaja? Enemmän tuntuisi olevan satunnaisesta tekijästä siis kysymys. Neljä on melkein aina ihan OK kasassa ja yksi karkaa.
Jos ammunnasta on varmuus niin seuraavaksi ottaisin petauksen tarkasteluun. Sen jälkeen tähtäimen kunto ja kiinnitys.
Mahdollinen vaimennin tai muu härpäke pois piipunsuulta, piipun kunnollinen putsaus (paljaalle metallille ja mahdolliset ahtaumat pois), tukin tarkastus ettei ole halkeamia, puu aseöljystä pehmennyt tms., rautojen ja rekyyliolakkeen sovitus ja kiinnitys tukkiin (ml. momentti, esim. jotain 50inchlbs luokkaa), kiikarin kiinnitys rautoihin, kiikarin kunto (jos mahdollista kokeilu toisella toimivaksi tunnetulla kiikarilla). Taulu jossa erillinen tähtäyspiste jokaista laukausta varten, ampuma-asennon rakennus jokaista laukausta varten erikseen (toki aina samanlaisena) ja riittävä määrä tyhjälaukauksia jokaiseen väliin (kunnes tuntuu hyvältä). Varmaan parinkymmenen laukauksen kohdalla pitäisi käynti viimeistään tasoittua.
EDIT: tauluksi sellainen että ko. kiikarilla on siihen helppo tähdätä, tulosta erilaisia ja erikokoisia kuvioita paperille ja tähystä niitä halutun etäisyyden päästä. Esim. "paikkatarraanampujat" saavat monesti vähintään sen tarran verran hajontaa aikaan pelkästään sillä että ko. tähtäyspiste ei sovi käytettävälle kiikarille; tähtäyspisteen pitää olla riittävän muttei liian pieni, tähystys kannattaa mahdollisuuksien mukaan suorittaa radalla jossa voit tehdä pitoharjoittelua käyttäen samoja ampumatukia.
Jos ei nuo auta niin hyväksi ampujaksi tunnettu kaveri testaamaan. Jos ei sekään niin piipunsuun viimeistely uusiksi (asiantunteva seppä tms.) jolloin kannattanee teettää vaimenninkierre jos sitä ei jo ole.
Mika ehti ensin. Olin juuri sanomassa tuosta petauksesta. Itsellä on LSA-55, 243 Win. Raudat on tasapohjaiset, ja sivut nousee 90 asteen kulmassa ylös. Omassa aseessa kun otti piipusta kiinni, ja käänsi sitä sivuun, niin se liikkui sellaisen pari milliä, ja jäi siihen. Eli tuurissaan on piipun ja tukin asento toisiinsa nähden. Kiristäminen ei poista ongelmaa. Petaus ei ole helppo tuossa, mutta itse tein pilarit, joista etummaisen sisään tulee rekyylinvaste. Metsästystukki on melko hento, jos siinä on tuo alkuperäinen tukki. Alakulmiin tein lovea, jotta sain sinne riittävästi petausmassaa jäykistämään tukkia. Sivuja väljensin myös, jotta sain massat puun yläreunaan asti kunnolla. Petaus oli työläs, mutta onnistui lopulta hyvin. Raudat on nahkeat irrottaa ja laittaa paikalleen, mutta enää ei piipusta kääntämällä tapahdu mitään muuta kuin piippu tai tukki joustaa, mutta palautuu aina samaan kohtaan.
Eli jos alkuperäinen tukki ja petaamaton, niin älä ammu laukaustakaan ennen kuin petaat sen. Päätä ei kannata hakata loputtomasti seinään.
Kiitos! Sepällä tuo varmaan pitäisi käyttää, kun en petauksista hirveästi ymmärrä. Niitä kun ei vaan Länsi-Uudellamaalla liiaksi ole. Riihimäellä Laurila ilmeisesti lähin sopiva. Ehkä sen vaimentimen voisi laittaa samalla, jos viitsii vanhaan aseeseen laitattaa. Arvokashan sekin on.
Onko ohut piippu.
Lainaus käyttäjältä: jartsu - kesäkuu 23, 2020, 16:41
Onko ohut piippu.
Tästä olisi kiva kuulla, millä ajatuksella kysymys on heitetty? Itsellä tuossa 243:ssa on 580 mm pitkä nokasta 16 mm paksu piippu. Kun en kuitenkaan tuota asetta osaa pystyssä pitää, niin meinasin tehdä siihen ihan kasa-ammunta tyyppisen tukin, jotta saa omien mokien vaikutusta vähän pienennettyä. Sitten voisi kokeilla oikeasti mihin tuollainen vanha vakio metsäpyssy pystyy. Jos oppisi vaikka ampumaankin, niin voihan siihen sitten vaihtaa piipun ja tarvittaessa kaliberinkin. Mutta mikä vaikutus tuolla piipun paksuudella oikeasti on. Olisi kiva kuulla, jos jollain on tietoa asiasta. Ehtiikö se piippu liikkua johonkin, ennen kun luoti poistuu piipusta
Alkuperäiselle kysyjälle heittäisin tällaisen idean. Kannattaisi varmaan heittää jokunen kuva noista kasoista. Saattaisi joku osata sanoa tarkemmin mistä johtuu, jos näkisi mihin se kärpänen menee ja miten kasa muuten leviää.
Paksumpi piippu lämpiää hitaammin ja tekee aseesta painavamman. Kumpikin asia helpottaa tieltä pienten kansojen ampumista.
Ohut piippu voi olla tarkkakin mutta yleensä vain muutaman laukauksen verran. Riippuu tietenkin kaliperistakin. Joka tapauksessa rekyyliä tulee lisää joka vaikeuttaa pienten kansojen ampumista. Kevyt paino ei estä tarkkaa ammuntaa mutta se vaikeuttaa sitä. Ääriesimerkkinä joku 2,8kg painava 308 Win jotka ovat yleensä melko ikäviä ammuttavia penkistä.
16mm piipun päästä ei ole vielä mikään "mehupilli'. 12mm alkaa sitä jo olemaan 308 Winissä
Kiitos hyvistä vinkeistä. Piipun paksuus on 16mm ja alkuperäinen hentoisen oloinen tukki on. Tarkemmin ajateltuna tuo uudelleen petaus tosiaan tuntuisi järkevältä seuraavalta siirrolta. Voisi onnistua itseltäkin. Vanhaa tukkia pitäisi ilmeisesti raaputtaa vähän koko matkalta, jotta petausmassa toimii? En ole vielä edes irroittanut vanhaa tukkia. En siis tiedä mitä sieltä löytyy. Piippu ei tuntuisi kyllä ottavan tukkiin kiinni mistään kohtaa, mutta ilmeisesti petaus voi silti vaikuttaa paljonkin. Pitää vielä seurata tarkemmin myös mikä laukaus karkaa, onnistuuko kolmen sarjat jne.
Itse veikkaan ampujaa, mutta onnea kokeiluille :)
Helppo ja halpa tapa joidenkin ongelmalähteiden karsimiseen on ampua hyväkäyntisiä tehdaspateja erittäin hitaasti; välittömästi laukauksen jälkeen lukko auki ja antaa koneen tuulettua kunnolla ennen seuraavan patruunan laittamista piippuun.
Silloin ainakin patruunoista, luodeista ja aseen lämpiämisestä aiheutuvat ongelmat pitäisi olla poissa. Jos edelleen menee hutiin, vika olisi tähtäimen kiinnityksessä, petauksessa tai ampujassa. Jos tulee hyvä kasa, sen jälkeen ampuu kasan "normaalisti" niin että ase lämpenee -> jos tulee huteja, lämpö aiheuttaa aseeseen liikettä, väreilyä tähtäimeen tai kasvattaa lähtönopeutta "hyvän käynnin" alueen ulkopuolelle.
Ääni petaukselle. Sovitus voi olla mitä tahansa vanhassa puutukkisessa. En ole asiantuntijaa nähnytkään, mutta omasta mielestä perustoimenpiteet ovat ruuvien kiristys, petaus ja latauksen haku. Jos ei näillä löydy käyntiä, niin sitten kannattaa alkaa vasta sen suuremmin murehtimaan.
Ohut piippu kysymys siksi, että noissa vanhoissa tikoissa ne piiput alko vetelee kun ne lämpes, ite kaikki noista piiputtanut jotka omistin, ne ohut piiput sai edukkaasti aikoinaan ja se oli hyvä aihio kuten M595. Jos piiput oli hyvin päästetty niin ne ei vedelly niin paljon.
16mm on varmaan se sportterin kartio malli.
Mut se pito on melko tärkee, ote sama/kohtaa, hengitys sama, pukit tai mikä lie tukena pitää olla just samanlailla. Kaikki vaikuttaa.
Tuossa etänä laitettiin yksi tollanen ohutpiippu käyntii, paljon piti luopuu vauhdista mut sitten se rupes "tikkaa".
Mahdollisesti onnistuin, tosin tahtomattani, luomaan aseeseeni "yksi karkulainen"-ongelman ja sain samalla runsaasti WTF-elämyksiä. Tunnin aikana ammuin rauhalliseen tahtiin kolmen kasoja ja niin, että ase sai kasojen välillä rauhassa viilentyä.
Aina ja joka kerta kävi niin, että kaksi meni oleellisesti nippuun ja yksi karkasi. Lisäksi tuo kahden nippu ei ollut siellä missä olisi pitänyt, vaan aina uudella kerralla eri paikassa. Asiaa olisi pitänyt alkaa miettiä viimeistään tuossa 7-8-9 laukauksen jälkeen, mutta jotenkin sitä aina toivoo, että homma korjautuu itsestään kun vain keskittyy ja ampuu. Ei korjaantunut - vaimennin oli karvan verran löysällä ja ehkä löystyi lisää ammunnan edetessä. Olisi meinaan ollut helppo tiukata paikan päällä, jos olisi keskittynyt muuhunkin kuin tähtäämiseen.
Lisäys: Oli näköjään myös bipodissa kulmikkuutta ja rasvanpuutetta ja liikettä säätelevät ruuvit vähän liian kireällä. Liikkui siis nykäyksittäin, mikä on voinut heitellä osumia kun ase väistämättä hiukan liikkuu ja pyörähtää laukaisuhetkellä.
Petasin kiväärin Acraglas petausmassalla. Tänään pääsin testaamaan ensimmäiset 50 laakia ja olen ihan tyytyväinen lopputulokseen. Aiemmin kasat olivat luokkaa 2,5 MOA ja nyt tuntuisi pääsevän aika helposti 1,5 MOA tarkkuuteen. Loppu voi hyvin olla ampujasta, piipun lämenemisestä jne kiinni. Kasat ovat myös tasaisia ja karkulaisia ei enää esiinny. Paras ruutimäärä tuntuisi olevan 41 tai 42 grainia (N140) ja Scenar 10g on 0,4mm irti rihloista.
Kuva ennen petausta. En ole varma oliko tässä matka 100m vai 150m, mutta 5 sarjassa tyypillinen karkulainen nähtävissä.
Kuvassa näkyvä ruutu on 1cm.
100 metriä matkalta petauksen jälkeen
petauksen jälkeen 100m matka ja kiikari säädettynä
Lainaus käyttäjältä: jartsu - kesäkuu 25, 2020, 07:03
Ohut piippu kysymys siksi, että noissa vanhoissa tikoissa ne piiput alko vetelee kun ne lämpes, ite kaikki noista piiputtanut jotka omistin, ne ohut piiput sai edukkaasti aikoinaan ja se oli hyvä aihio kuten M595. Jos piiput oli hyvin päästetty niin ne ei vedelly niin paljon.
Kyllä tää taitaa taitaa pitää paikkaansa tuon minunkin kiväärin kanssa. Ensimmäisten 5 laukausten nippu on siellä 0,4 MOA:n luokkaa. Toinen pysyy vielä reilusti alle MOA:n. Tänäänkin ampumani 0,7 MOA. Sitten muuttuu ihan kelvottomaksi, eli n. 1,5 MOA, seuraavat viisi laukausta n. 2 MOA. Tuntuu toistuvan vastaavana joka kerta. Täytyy kai vielä kerran lähteä radalle siten, että pitää puoli tuntia taukoa joka sarjan välissä, vaikka aika turhaa pään seinään hakkaamista tää taitaa olla. Ehkä 50 vuotta vanha piippu olisi paras jättää kauriiden ja muiden vastaavien kaatamiseen ja unohtaa ratakäyttö.
jostain katsoin videon niin siinä oli nallipiikin jousi saattaa aiheuttaa kärpäsiä. olikohan david tubbin videossa
tuo
https://www.youtube.com/watch?v=rzVnN_5Wp6c