Kiinnostaisi tietää, miten usein, millaisessa paikassa ja millaisilla välineillä raati täällä harjoittelee. Tietenkin se on kiinni yksilöstä, vuodenajasta, rahatilanteesta, välineistä ja motivaatiosta.
Onko esimerkiksi 1-2 kertaa viikossa á 50-100 tähdättyä laukausta neljästä eri ampuma-asennosta kolmelle eri etäisyydelle ja kahdella eri kaliiperilla riittävä treeniohjelma?
Vahingosta viisastuneena en kerro omaa harjoittelumetodiani vaan kysyn ainoastaan muiden ja poimin sieltä sitten kaikessa hljaisuudessa itselleni sopivat huomiot.
Ampumaharjoitelun osalta 'ylläpitotaso' harjoittelussa riippuu siitä mitä osaamistasoa haluaa pitää yllä. Haluttu taso voi edellyttää 10000 ls vuodessa tai 1000 ls vuodessa. mielestäni ta-harrastuksessa kaikki ratakerrat on plussaa, mutta jos haluaa ylläpitää makuuasento-osaamista paikallaan pysyviin maaleihin, korkeapaineaseella täytyy ampua kertaluokkaa pari kertaa kuussa joitakin kymmeniä laukauksia kerrallaan, minimi. Jos osaa jo ampua, ylläpitoon todellakin riittää aika pieni laukausmäärä. nythän kai oli kyse ampumatekniikan harjoittelusta? Kaikkea muuta pitääkin siten harjoitella tuon perustekniikan lisäksi, esim tuulen luku tai toisen laukausten lentoradan ja osumien havainnointi vaatii jatkuvaa kehittymistä ja sitä ei voi harjoitella koskaan liikaa. T:JE
Lainaa
Onko esimerkiksi 1-2 kertaa viikossa á 50-100 tähdättyä laukausta neljästä eri ampuma-asennosta kolmelle eri etäisyydelle ja kahdella eri kaliiperilla riittävä treeniohjelma?
Väitän ihan lonkalta että ei alkuunkaan. Eihän tuossa treenata muuta kuin ampumista.
Jokaisen harjoittelumäärään vaikuttaa niin moni asia etten siihen ota kantaa mutta jotain perusvinkkejä on: Kylmäharjoittelu joko ratakäynneillä tai vaikka kotona, voit ainakin joskus vähentää kovien laukauksien määrää ja samalla toteat laukaisuvirheet. Vakaanapito eri ampuma-asennoissa eli tähtäys johonkin pisteeseen, katselet tovin jonnekin muualle ja tähtäyksen tarkastus/korjaus aina ajoittain(liittyy ilmeisesti lihaksiston hallintaa mutta kilpa-ampujat tekee niin), lihaskuntoharjoittelu.
Sitten jos puhutaan TA-toiminnasta niin sen lukuisia osa-alueita voit harjoitella myös ilman ampumista (tottakai kokonaisuus kärsii), kuten maastossa liikkumista, tuliaseman valinta, etäisyyksien määritys eri tavoin jne. Ainakin yksi mies on tiettävästi testannut pukuaan/liikkumistaitojaan hiippailemalla muitten ihmisten näköpiirissä(paljastumisvaara ainakin motivoi koska vähäkö hävettäis tulla nähdyksi semmonen naamiopuku päällänsä) ja voihan sitä tehdä vaikka kaveriaan "vastaan".
Käy ampumassa silloin kun se on vaikeaa niin saat enemmän oppimista/laukaus mikäli perustaso antaa myöden. Esim sateella, räntä/lumisade, kova tuuli, heikko valaistus, kova pakkanen jne.
Jokaisen ampumareissun tärkein laukaus on se ensimmäinen, se ilmaisee osaamisen tasoa(ainakin vähän).
Nämä oli tällaisia hajatelmia...
Lainaa
Onko esimerkiksi 1-2 kertaa viikossa á 50-100 tähdättyä laukausta neljästä eri ampuma-asennosta kolmelle eri etäisyydelle ja kahdella eri kaliiperilla riittävä treeniohjelma?
Riittävyys on ampujasta kiinni. Jollekin tuossa on jo liikaa ja toiselle ei. Myös tavoitteista aika lailla kiinni se mikä riittää.
Itse näkisin asian niin että jos kerralla ampuu 50 lks niin neljä eri asentoa ja kolme etäisyyttä johtaa siihen että ei opi yhtään mitään kunnolla. Ainakaan mitenkään äkkiä. Yhdellä treenikerralla kannattaa treenata ehkä yhtä-kahta asiaa noilla laukaisumäärillä. Eli yhdellä kerralla ampuu vaikka 50 lks pystystä ja polvelta ja katsoo oppiiko mitään. Seuraavalla kerralla ampuu makuulta ja istualtaan 50 lks. Jne.
Ensin laukaisutekniikka kuntoon eri asennoissa, sitten vasta eri etäisyyksiä. Näin varsinkin rata-ammunnassa jossa etäisyydet pakostakin vakioita.
Kahdella kaliperilla treenaus on kivaa mutta voi haitata oppimista. Samalla ratakerralla kannattaa ainakin alkuun keskittyä yhteen kaliperiin. Ymmärrän kyllä jos esim. käy kerran viikossa ampumassa 308:lla ja toisen kerran sisäradalla 22Lr:llä tai ilmakiväärillä. Jotta ei menisi jeesusteluksi niin itse harrastelen vähän millä sattuu(ilmakivääri, 22Lr, 7.62X39, 308, 338LM). Treenausmielessä ei hirveästi järkeä mutta harrastusmielessä kivaa.
Piekkarilla lumettomaan aikaan mökillä tai muualla, PV:n aseilla mpkry:n kursseilla sitten muuten. Helsingissä ei tarkka-ammuntaa järeillä aseilla (suurempi kuin .22) harrasteta ratojen puutteen takia.
Se mitä enemmän tulee treenattua on etäisyydenmittaukset. Iltalenkille saatan pakata reppuun vermeet tuliasemakortin tekoa varten, kotiin päästyä on etäisyydet näppärä tarkistaa kunnollisesta kartasta tai vaikkapa google earth:sta!
Lainaus käyttäjältä: kumitassu
Helsingissä ei tarkka-ammuntaa järeillä aseilla (suurempi kuin .22) harrasteta ratojen puutteen takia.
Kannattaisiko vaivautua esim. TA-Killan ratavuoroille Santikseen ? Tämä tosin vain jäsenille. Viime sunnuntaina oli viimeksi 150m ja 300m rata käytössä. Tilaa olisi ollut vielä monelle. Jos ei kuulu kiltaan mutta on jonkun Pk-seudun ressujärjestön jäsen niin suurella todennäköisyydellä kyseinen yhdistys kuuluu Ampumapooliin jolla on myös 300m ratavarauksia Santikseen.
Niin kummalta kuin se kuulostaakin niin 300m ratatilanne on Helsingissä toistaiseksi harvinaisen hyvä verrattuna moneen muuhun kaupunkiin.
Syndalenissa sitten on vähän pidemmät radat harvakseltaan ta-aktiivien käytettävissä mutta vaatii autokyytiä että sinne pääsee. Silti sinne sentään pääsee. Toissaviikonloppuna viimeksi oli la-su käytettävissä halukkaille TA-Killan ja TA-Pankin jäsenille.
Lainaus käyttäjältä: HJu
Viime sunnuntaina oli viimeksi 150m ja 300m rata käytössä.
Saako 150m vallilta ampua .22 kiväärillä?
150m vallilta 300m radalla Santiksessa ei TA-Killan vuoroilla saa ampua koska se estää 300m ammunnat. Viereisellä 150m radalla saa katoksesta ampua 150m myös pienoiskiväärillä ja välivalleilta paikallaolijoiden kanssa erikseen sopimalla myös 100m ja 50m matkoilta. Pääsääntönä kuitenkin että 150m radalla ammutaan 150 metristä.
Hyrylässä on piekkareille omat säännöt mutta ne eivät päden Santiksessa. Onneksi.
Lainaus käyttäjältä: kumitassu
Piekkarilla lumettomaan aikaan mökillä tai muualla, PV:n aseilla mpkry:n kursseilla sitten muuten.
Kuulostaa tutulta, joskin taloudellisista syistä.
Opin näemmä talon tavoille, koska avatessani ketjun oletin, ettei kukaan kerro omaa harjoitteluohjelmaansa julkisesti. Taisin olla oikeassa.
no omalla kohdalla se nyt ei oo rakettitiedettä.
- radalle -> pyssy pois pussista -> nopeusmittarin viritys -> Tulta eri ampuma-asennoissa. :P
- kiinnitän huomiota mistä tuulee (kirjaan ylös), etäisyys (kirjaan ylös), nopeudet (kirjaan ylös), mahd. kasan koko (kirjaan), ammuttu lataus, nopeudet, ym ym.
kuten sanottu, ei se nyt mitään rakettitiedettä ole. meet radalle ja ammut eri asennoissa. kokeilet eri asentoja ja sitten tuunaat eri asennoissa niksit mitkä sulle sopii parhaiten. Ai että mistä tietää....no kasan koosta voi jotain päätellä. :idea:
joko on kyyti selvillä MoC II?
Lainaus käyttäjältä: mika
nopeusmittarin viritys
Mikä merkitys tällä on? Hauatko katsoa, että lähtönopeudet säilyvät suunnilleen vakiona?
Lainaus käyttäjältä: mika
joko on kyyti selvillä MoC II?
Taitaa jäädä väliin rahanpuutteen vuoksi, mikä on kyllä sääli.
Lainaus käyttäjältä: FelisLeo
Mikä merkitys tällä on? Hauatko katsoa, että lähtönopeudet säilyvät suunnilleen vakiona?
juuri näin ja lisäksi vielä haluan tietää latauksien välisiä eroja sekä lämpötilariippuvuutta.
Lainaus käyttäjältä: JPu
Lainaus käyttäjältä: mika
.. sekä lämpötilariippuvuutta.
Huom! oleellinen juttu, sillä lämpötila vaikuttaa sekä lentorataan, että lähtönopeuksiin. Mistä vaikutuksia voi seurata, jos ei ole faktaa tekijöistä?
Kannattaa seurata myös mitä tapahtuu lähtönopeudelle kun patruuna on maannut jo ammutussa lämpöisessä patruunapesässä esim 5 minuuttia, eli sen sisälämpötila on noussut... on todellä tärkeää oivaltaa miten suuri vaikutus osumapisteeseen ja varsinkin lähtönopeuteen panoksen lämpiämisellä on..
juu eli ruudin lämpötila on hyvä tietää. kesällä allekirjoittaneen ta-pari huomasi merkittävää nopeuden vaihtelua. vaikutus korosäätöön oli jo enemmän kuin 1 napsu.
Jep,
Asepäiväkirjasta luntaten olosuhteet +35 *C auringossa, 1019 mbar. Patruunapussi unohtui ampumapaikkaa valmistellessa auton kojelaudalle. Mitatut lähdöt 850 , 870 , 864 , 864 , 864 , 845 , 861 , 841 m/s. Sama lataus muutamaa tuntia myöhemmin näytti 822 , 820 , 824 , 824 , 826 m/s...