Terve. Varoituksen sana Sakon optilock pikajaloista. Ostin muutama viikko sitten kyseiset jalat trg-s:äni päälle. Jotta koko kororumpu saatiin käyttöön jouduttiin kiikaria hiukan nokittamaan. No tämähän on normaalia.
Asennus hoidettiin aseliikkeessä huolella.
Ensimmäisellä ampumaratakerralla topparitappi nousi ylös ja kiikari liukui eteenpäin 20laukauksen jälkeen. Kiikari näin ollen kiikarin jalat juntaantui tiukkaan kiinni, eikä pakettia saanut irti väkivaltaa käyttämättä, joten kiikutin paketin takaisin liikkeeseen. Kiikari otettii irti renkaista ja jalustat napsautettiin pois. Kun tämä toimi oli tehty, asennettiin jalkaan uusi topparitappi locktiten kera. Tämän jälkeen kiikari asennettiin uudestaan jalkaan kiinni.
Toisella ampumakerralla tähtäin oli jälleen oikeaoppisesti kiristetty kuten ekallakin kertaa. Ammuin ensin 5 laukausta hiekkapussituelta ilman ongelmia. Säädin kiikariiin tarvitun sivukorjauksen ja latasin jälleen viidellä. Ensimmäinen laukaus oli ok ja kiikari pysyi paikallaan, mutta toisella laukauksella tähtäin/jalat paketti irtosi kiilasta ja lensi suoraan nenääni. 650 grammaa rautaa nenään ei tunnu kovin kivalta. Ei onneksi murtunut eikä tullut ruhjeita. Tarinan opetus on että optilock pikajalkaa ei saa riittävän kireälle, jotta se pitäisi paikallaan keskikokoisen tähtäimen, trg-s mallin rekyylillä. Tai sitten tämä yksilö oli maanantaipäivän kappale.
Patruunat olivat ihan normaaleja Sakon rangeja 8g luodilla kaliiperissa 30-06, joten mistään kovasta rekyylistä ei voi edes puhua.
Taidan vaatia rahani takaisin ja asennuttaa kiikarin joko kiinteillä optilockeilla kuten aiemmin tai EAW pikajalalla, siten että kiilan päälle asennettaan nokitettu picatinny kisko.
Usko Sakon laadun valvontaan alkaa horjua todella pahoin. Onko muilla vastaavia kokemuksia pikajaloista tai esim trg:den laadunvalvonnan heikkenemisestä? Omiin korviini on aikakin kantautunut tapaus tikkupiipusta jota ei saanut millään puhtaaksi ja jouduttiin vaihtamaan. Itselläni on ollut myös suuria ongelmia saada tarvittavia varaosia Sakolta.