Aikani kartoiteltuani tehdaspelejen- ja ns kustannustehokkaiden ratkaisujen maailmaa, mukaan lukien custom pelit hintoineen (esim. Stiller/Jalonen/McMillan) yhdistelmät- ja toimitusajat ovat tiedossa, kuitenkin tuntuu jos rimaa vähän vielä nostaisi. Jos näin tehdään, niin muutama laite on vahvasti pyörinyt mielessä, eli kaikki tieto- ja kokemukset näistä ovat tervetulleita.
Kahden kaliiberin dilemma.. .308 on itsestään selvyys mutta jotenkin 6.5x47L kuumottelee mielessä, niin miksi ei sitten molempia. Lavetit helppoon kaliberi- ja piipun vaihtoon löytynee AI:n AXMC sekä Desert Tech SRS-A1 mallistosta. Hinnat myös aikalailla samoissa ja molempia malleja saa myös vasenkätisenä mikä painaa vaakakuppia em merkkien suuntaan, sekä ylipäänsä tämän jutun kirjoittamiseen. Aika ajoin tulee myös aseen kanssa reissattua ulkomailla metsästyksen merkeissä, niin tätäkin harrastusta silmälläpitäen aseen mahdollinen pilkkominen pienemmäksi puoltaa hankintaa.
Molemmissa on suht simppeli rakenne piipun/kaliberin vaihtoon. AI toki vaatisi vaihtopiipun teettämistä sepällä halutussa kaliiberissa, lisäksi bonuksena tulisi vaihtopiipun/jen hankkimisen helppous sekä näiden hinnat pysyisivät järkevällä tasolla ns jatkoa ajatellen. SRS tapauksessa tulee taas kaliiberimuunnos kitin mukana kaikki tarpeellinen sis. piipun, lukon sekä lippaan. Hinta Suomesta hankittuna 2100€/sarja (halpaa kuin saippua) varmaan piippujakin saa erikseen tilattua? Toki tuolla hinnalla saa sitten ylimääräisen lukon ja lippaan. Ylimääräinen lukko toimisi myös ns varaosana mikäli jokin osa käytössäolevasta lukosta särkyisi esim kentällä/radalla tms. (eräs SRS:ää puoltava ominaisuus minulle lisää) AI vaatisi taas lukon varaosa kitin erikseen hankittuna.
SRS:ää puoltaa sekin seikka, että kokonaispituus esim 26" piipulla jää huomattavasti AI:n AXMC mallia kompaktimmaksi vaikka perä olisi taitettuna, mikäli piippu pidetään vastaavissa mitoissa. Myös aseen kokonaispaino on asia joka mietityttää- AI:n kokoonpanolla ase 6,2kg vs SRS-A1 n 5kg ilman tähtäintä on tuollakin jotain merkitystä. Myös SRS-A1:n yksinkertaisuus vetää pidemmän korren omassa avoasteikossa- ja ominaisuuksia puntaroidessa.
AI AXMC 308WIN (left handed variant) pelkkä ase n 6000€ + toimitus Suomeen 270€ (Sporting Servise) varusteineen esim. Explorer Hard Case, 4x lippaat, AI Bipod, AI jarru + AI Tactical vaimennin sekä Cleaning/user maintanance kit. Hinta jää alle 8000€
SRS-A1 308WIN (perus ase, sis. kiskot + monopod) n 6527€ + 6.5x47L kaliiberimuunnos srj. 2100€ + Cleaning/user maintanance kit 455€ + SRS .30 jarru .308/6.5x47L piipuille (2kpl) 576€ + lippaat (4kpl) 504€ = 10162€ (Hard Transit Case sekä SRS .30 vaimentajan hinta vielä selvittämättä)
Koitan perustella itselleni homman järkevyyttä seuraavasti, jos nyt ajateltaisiin vaikkapa esim mp:n hankintaa- taikka sitten uuden auton, niin puhutaan selkeäsi eri summista, kaikki kun on niin suhteellista jne. Mutta kumpi olisi sitten se fiksumpi vaihtoehto? AI vetää pidemmän korren varmasti kokonais hinta huomioiden, mutta SRS-A1 kiilaa (oman asteikon mukaan) ominaisuuksillaan AI:n edelle. Kysymys kuuluukin, jos pähkäilisit samojen asioiden äärellä, niin mikä olisi sinun valintasi perusteluineen?
Oisko Blaser hullu hankinta?
Jollakin perus rungolla, mutta match piipuilla, tuo 308win ja 6.5x47Lapua ja tämä veli venäläisen aluruoto alle?
https://www.youtube.com/watch?v=TZEJlH3b1x4&list=FLyDhFkERkZCTxL8mB3XKyqw
Jäisi alle aiotun kirkkaasti, mutta saisit takuulla yhtä tarkan kiväärin ja Blaserin optiikanvaihto on kuin kalsarit vaihtaisi.
Jonkin aikaa on jonnin sortin tarjous voimassa ollut, Blaserin muovitukkisella, mutta säädettävällä poskipakalla varustetusta 6.5x47 Lapua kivääristä
2990€, ja siihen lisäpiippu match ominaisuuksilla noin 1800€, se tekee miun matikalla 4790€.
Jäädään vielä noin 1800€ plussalle, mitä esim DT maksaa yksillä piipuilla.
Toki tuohon hintaan pitää vielä laskea Venäläisen tukin hinta, joka on 1500-2000€.
Selviää kun kysyy valmistajalta.
https://www.facebook.com/Belyj-veter-Stocks-916202418516919/
Etuja muihin.
-Erittäin nopea piipun vaihto, sekä kaliperin, jota ei tarvitse tehdä jos kanta sama.
-Blaserin piiput ovat erittäin tarkkoja.
-Suoravetolukkoisena Blaser on varmasti nopein ase, jos ei lasketa itselataavaa.
-Nopein setti.
Jos noi kaliperit on listalla niim Sauer 200 STR rai Sauer 3000 SSG voisi olla vaijtoehtoja. Saatavuus Suomeen melko hidasta tehtaalta. Ruotsista tai Tanskasta voisi saada helpommin. Heymiltä saa varapiippuja jos Sauerin tarjonta ei riitä. STRää saa vasurina, 3000:sta en tiedä saako sitä vasurina. Hinta jää merkittävästi alemmaksi kuin AI tai Desert Tech mutta ei ole tietenkään yhtä taktinen.
AI AXMC taittoperällä tai tuo Desert Tech saattaa herättää monissa maissa erilaista säätöä rajalla koska näyttävät viranomaisaseilta.
10000 euroa 308:sta kuulostaa järjettömältä koska ei se sen kauemmas tai tarkemmin ammu kuin muutkaan tehdasaseet. Siihen päälle vielä laatuoptiikka.
10ke 308 ei todellakaan ole järkijuttu omastanikaan mielestä, mut kaikkea ei voi perustella järjellä. Blaseri jäänee listalta veks jos irtolippaat on se juttu, muuten kyllä mainio rauta. Sauerit varma valinta, Heymin piipuista tiedä, mutta S&L, Border, Benchmark barrels tekee piippua, jälkimmäinen myös sovitekappaletta, joka antaa laajan mahdollisuuden piipun valinnalle. Sauereiden osalta Tanska, Ruotsi ja Norja ostomaana potentiaalisimmat. Mut jahtiase sit erikseen..
Lainaus käyttäjältä: HJu post_id=84774 time=1503173666 user_id=42
10000 euroa 308:sta kuulostaa järjettömältä koska ei se sen kauemmas tai tarkemmin ammu kuin muutkaan tehdasaseet. Siihen päälle vielä laatuoptiikka.
Erittäin hyvin sanottu.
Sauer ei tosiaan olisi huono vaihtoehto, todella nopea piipunvaihto ja ovat tarkkoja.
Nordikselta voisi selvittää, saisiko maahan tuota mallia.
3000 olisi oma valinta, mutta esim ssg target on pähkitukilla, vaikka on mustaksi maalattu, ja näyttää joltakin komposiitilta.
Patroll olisi oma valinta.
Alumiiniharkko muovitukin sisässä, ei säälle tunteita tolla tukilla, versus puutukki, ja kestävämpikin.
http://www.snipercentral.com/sig-sauer-ssg-3000-2/
200STR Saueriin tosin saisi taittoperätukin GRS:ltä, joka vetäisi AICS lippaita, jos se on yksi kriteereistä.
Olin tuossa puolisen vuotta kartoittamassa customia ja siihen osia, mutta homma ei oikein edennyt.
Stilleriä on tehnyt mieli ja Surgeon on kakkosvaihtoehtona.
Hirvittävän hankalaa on noita jenkkiaktioita kuitenkin saada ja muutenkin koko homma meni ainakin omalla kohdalla täällä Suomen päässä niin vaikeaksi.
Olisi kyllä hyvä jos pääsisi Jenkkeihin pidemmäksi aikaa niin voisi tuon customin osat ostaa suoraan tiskiltä. Tänne Härmään niiden uittaminen kestää pahimmassa tapauksessa yli vuoden.
Kaliiperista omat valinnat:
Jos on tarkoitus tuottaa osumia pleittiin tooodella kauas, hakea äärimmäistä tarkkuutta ja ampua vuodessa noin 500 laakia = 6.5x47L
Jos tarkoitus on metsästää äärimatkoilla ja mahdollisesti suurriistaa ja ampuu alle 300 laukausta vuodessa = 338LM
Jos haetaan tarkkaa kisapyssyä jolla ammutaan todella paljon (yli 500 laakia vuodessa) = 308
Mina tekisin näin jos vaatimuksena olisi nuo kaliiperit:
Sako TRG 22 308 ja siihen 6.5x47L vaihtopiippu sepältä. Sitten vain piipunvaihto työkalut, jotka ovat suhteellisen helppo valmistaa.Tämän jälkeen kaliiperin vaihto kestää alta 10min. asetta mitenkään purkamatta. Kotimainen laatuase, käytännössä yhtä kevyt kuin SRS. Varaosia ja lisävarusteita piisaa ja niitä saa nopeasti. Hieman enemmän on vaivaa, mutta lopputuloksena hieno asejärjestelmä.
Jenkkiaseissa näinä päivinä omat ongelmansa varaosien ym. suhteen = kestää.
Itse katselisin tässä nykytilanteessa mieluummin itselataavaa, kaliiperissa 308. Monikäyttöisempi (SRA, jne...) Pultteja saanee myöhemminkin mutta TT3 lupakäytännöt ovat vähäsen auki...
Alkuperäisen kysyjän kannalta TRG:ssä on se vika että sitä ei tehdä vasenkätisenä.
Paljoon ammuntaan tehdaspatruunoilla 308 ja 6.5x55 ovat helposti saatavia ja piiput kestävät pitkään. Saa toki 6.5x47L ja 260 Remiäkin mutta sitten ei kannata valittaa patruunahinnasta tai heikosta saatavuudesta lähikaupassa.
W&L tarjoaa kotimaista kustomaktiota, piippuaktioita ja valmiita kivääreitä lippaalla ja ilman. Kannattaa tsekata jos ei ole tullu perehdyttyä.
Vasenkätisenä ampujana harkitsin joskus 200 STR:ää mutta koska saatavuus Suomeen oli maahantuojalta "yli 6kk tilauksesta" ja hinta +50% tehdasuuteen TRG-22::een verrattuna niin jätin väliin ja tilasin Jalonen/Border/McMillan projektin. Meni siinäkin kaksi aselupaa vanhaksi kun osien saatavuus tökki.
Kyllä minusta tuntuu varsin hurjalta maksaa ulkomaantuotannosta pahimmillaan jopa kaksinkertainen hinta verrattuna suomalaiseen laadukkaaseen käsintehtyyn customaseeseen. Minä en ole oikea henkilö ketään suitsuttamaan intohimoilla pelaamisesta, mutta järki on tästä touhusta ehkä hippasen etäällä. Suosikaa suomalaista, ne on oikeasti hyviä. Ei pidä mennä merta edemmäs kalaan.
Ville
Pohdintaa sarjassa "miksi ostaa mersu kun corollallakin pääsee?". Silti niitä mersuja, bemareita ynnä muita vastaavia vaan liikenteessä näkyy. Älkääkä nyt ymmärtäkö niin, että sanoisin kotimaisissa olevan jotain vikaa.
308/6,5x47 on helppo toteuttaa kun kokoluokka ja hylsynkanta on sama. Halvimmillaan vaikka käytetty Sako/Tikka tai uusi T3 Varmint/CTR ja vaihtopiippu ja työkalut sepältä. Mutta jos AI/SRS tuntuu mieleisemmältä valinnalta ja pörssi antaa myöden niin sen kuin ostaa mieleisimmän vaihtoehdon. Onko järkeä vai ei? No, palataan taas autovertaukseen.
Aloittajan viestistä paistaa läpi, että SRS olisi ominaisuuksiltaan lähempänä vaatimuksia/haluja. SRS:n eduksi täytyy myös mainita optio siirtyä .300 WM tai .338 LM linjalle mikäli tarve joskus ilmenee. Lyhytlukkoisen AX:n kohdalla ei onnistu ja AXMC:tä ei mielestäni myydä vain .308 Win:nä vaan on ensin ostettava WM tai LM ja päälle vaihtosarja. Ulkomaisen vaihtoehdon kanssa on toki pidettävä mielessä mahdolliset varaosat ja takuuasiat.
Lyhyesti sanottuna vastausta tuohon kysymykseen ei täältä foorumilta löydy.
Löytyi montakin vastausta. Itse ottaisin annetuista vaihtoehdoista AIn koska se on AI.
308 on kyllä omalla kohdalla ainakin tällä hetkellä itselataava.
Lainaus käyttäjältä: HJu post_id=84788 time=1503215354 user_id=42
Alkuperäisen kysyjän kannalta TRG:ssä on se vika että sitä ei tehdä vasenkätisenä.
Paljoon ammuntaan tehdaspatruunoilla 308 ja 6.5x55 ovat helposti saatavia ja piiput kestävät pitkään. Saa toki 6.5x47L ja 260 Remiäkin mutta sitten ei kannata valittaa patruunahinnasta tai heikosta saatavuudesta lähikaupassa.
W&L tarjoaa kotimaista kustomaktiota, piippuaktioita ja valmiita kivääreitä lippaalla ja ilman. Kannattaa tsekata jos ei ole tullu perehdyttyä.
Vasenkätisenä ampujana harkitsin joskus 200 STR:ää mutta koska saatavuus Suomeen oli maahantuojalta "yli 6kk tilauksesta" ja hinta +50% tehdasuuteen TRG-22::een verrattuna niin jätin väliin ja tilasin Jalonen/Border/McMillan projektin. Meni siinäkin kaksi aselupaa vanhaksi kun osien saatavuus tökki.
Tuo ketjun aloittajan vasenkätisyys multa meni ohi. Tosiaan silloin TRG tippuu joukosta.
Noista edellä esitetyistä vaihtoehdoista minäkin valitsisin AI:n, samoista syistä, tosin kaliiperi olisi jotain muuta kuin 308.
Jos joku sattuisi omistamaan vanhan liiton vähän ammutun 338 AWSM: n, ja jostain syystä tarjoaisi sitä mulle, voisi olla vaikea keksiä tekosyytä olla ostamatta sitä. Mitäs noista Mersuista ja Bemareista tuolla puhuttiinkaan;-).
Lainaus käyttäjältä: M31 post_id=84779 time=1503205933 user_id=3939
10ke 308 ei todellakaan ole järkijuttu omastanikaan mielestä, mut kaikkea ei voi perustella järjellä. Blaseri jäänee listalta veks jos irtolippaat on se juttu, muuten kyllä mainio rauta. Sauerit varma valinta, Heymin piipuista tiedä, mutta S&L, Border, Benchmark barrels tekee piippua, jälkimmäinen myös sovitekappaletta, joka antaa laajan mahdollisuuden piipun valinnalle. Sauereiden osalta Tanska, Ruotsi ja Norja ostomaana potentiaalisimmat. Mut jahtiase sit erikseen..
Itävallassa tälläistä kivääriä Blaseri ympärille tehty, tosin hinta on jo sitä luokkaa, että joku AI voisi olla jo samalla viivalla.
Tämä olisi irtolippaalla.
Blaserin match piiput tuossa on, joten miksi tuohon ei voisi ottaa 308win ja erikseen 6.5x47L, jos tuollainen kiinnostaisi.
Tuon laatikonkin varmasti saisi sovittua vasuriksi vaihdettavan.
http://www.austriaarms.com/new_weapons/sniper_and_precision_rifles/1744/blaser_r93_tactical_2_with_folding_stock%2C__223_rem%2C_.308_win.%2C_.300_win_mag%2C_.338_lapua_magnum/
Kovan tason vaihtokaliiperikivääri on äärimmäisen pop ratkaisu. Jos mulla joskus lompakko antaa myötä, niin nappaisin itse todennäköisesti AI AXMC:n kaappiin.
Mutta itse asiaan. Jos meinaat pidättäytyä pienemmissä kaliipereissa kuten 6.5x47l ja .308, niin suosittelen harkitsemaan AI AT tai AI AX. Kummastakin on vasenkätinen versio olemassa/ tulossa juuri. AX:ää lupailtiin 2016 Q4. Kummassakin on sama vaihtopiippumahdollisuus, jolloin molemmat em kaliiperit onnistuvat samalla aseella. Molemmat em aseet ovat tuntuvasti AI AXMC:tä halvempia. Jos taas olet epävarma siitä, että haluatko tulevaisuudessa käyttää isompaa/pitempi aktioista kaliiperia, kuten .338 lapua magnumia, niin ottaisin AI AXMC, sillä siinä se on mahdollista. Taittoperän kanssa piipun pituus tulisi olal vähintään 24". Mulla on parista AI AXMC:stä erittäin positiivisia kokemuksia, sen vähän mitä muutaman tutun vekottimia ihmetellyt ja ampunut jonkin verran.
Desert techin kivääri on myös mielenkiintoinen laite. Veikkaan kuitenkin, että varaosien saatavuus/huoltomahdollisuudet olisivat paremmat AI:n kanssa. Lisäksi AI on varmasti kenttäkelpoinen laite. Tuo DT:n tarjoama kompaktius kuitenkin kiinnostaa myös itseäni ja mieluusti joskus tutustuisin kyseiseen vekottimeen syvällisemmin. Mitä pienempi ja kevyempi ase, sitä miellyttävämpää sen kanssa ryynääminen on. Kun ase mahdollistaa vaivatta melko pitkän piipun, niin kuvittelisi että 6.5x47l:llä saisi todella miellyttävän lentoradan. Vaimentimenkin anssa paketti olisi hyvin käsiteltävissä.
Jos on reilusti rahaa, niin miksei teettäisi? Ne on muille tehdyt aina vähän sellaisia kompromisseja. Rautapuolella on helppo hommata valmiita ratkaisuja, ettei tarvi prototyypillä ampua, mutta tukkipuolella homman voisi teettää vaikka jollain konepuolen teollisella muotoilijalla.
Oma valinta olisi juurikin ollut AI AT 308 mikäli tuolaisen hankkiminen vasenkätisenä olisi edelleen mahdollista. Sporting Services
.co UK:n kaverin mukaan ko laitetta ei tällä hetkellä ole valmistusohjelmassa- sinänsä sääli, tuo olisi ollut myös hieman huokeampi hintalapultaan 3710£ (folding stock with muzzle brake) toki AT:n kin hinta kipuaisi likelle AXMC:ää mikäli ruksisi optiolistalta nv -picatinnyt, muutaman varalippaan, jarrun + vaimentajan jne. Ainoat "left handed variant" -mallit ovat tällä havaa AXMC sarjasta AX 308 (lyhyt lukkoisena) 5090£ sekä 300/338 mallit 5610£- jälkimmäiset siis oikeita "multi caliber" malleja, jotka ovat oikeakätisen mallin tavoin muuneltavissa myös 308win. Toimitukset em kivääreille alkavat alkuvuodesta 2018!
https://www.sportingservices.co.uk/products/accuracy-international-axmc-series-left-handed-variant
https://www.sportingservices.co.uk/collections/rifles-1/products/at-series-rifle
-Alla on erittäin hienosti kiteytetty näkemykseni- tarve kaliberi asiassa..
Post by Sir Mouse » Sun Aug 20, 2017 6:29 am
Kaliiperista omat valinnat:
Jos on tarkoitus tuottaa osumia pleittiin tooodella kauas, hakea äärimmäistä tarkkuutta ja ampua vuodessa noin 500 laakia = 6.5x47L
Jos tarkoitus on metsästää äärimatkoilla ja mahdollisesti suurriistaa ja ampuu alle 300 laukausta vuodessa = 338LM
Jos haetaan tarkkaa kisapyssyä jolla ammutaan todella paljon (yli 500 laakia vuodessa) = 308
T3 Varmint vasenkätisenä. Siihen vain mahdollisimman räyheät tukki ja optiikka, että pääsee lähemmäksi budjettia.
Niin kiusallista kuin se onkin, niin tuo halpismalli on oikeasti aika hyvä pyssy. Tai sitten vain on sattunut pelkästään hyviä yksilöitä kohdalle.
Mutta "kuka tahansa" voi pimpata Ladaa tai Tikkaa. AI:tä tai Maseratia taasen harvempi :-)
Jalosen manttelin perijä Riku Ensio Hannukainen voisi olla myös yksi kotimainen custon vaihtoehto.
Riku tekee nyt MERC kivääriä myös lyhyelle patruunalle, JJ-90 ja JJ-93 aktioon.

(//%3C/s%3E%3CURL%20url=%22https://scontent-arn2-1.xx.fbcdn.net/v/t1.0-9/13872982_1183835121680881_8455286063422376748_n.jpg?oh=95b8c02067093d83725b7eef5e648d4b&oe=5A201133%22%3E%3CLINK_TEXT%20text=%22https://scontent-arn2-1.xx.fbcdn.net/v/%20...%20e=5A201133%22%3Ehttps://scontent-arn2-1.xx.fbcdn.net/v/t1.0-9/13872982_1183835121680881_8455286063422376748_n.jpg?oh=95b8c02067093d83725b7eef5e648d4b&oe=5A201133%3C/LINK_TEXT%3E%3C/URL%3E%3Ce%3E)
Uusimmassa ase lehdessä oli testissä 338LM ja kyllähän nuo tykkäsivät kivääristä, mm laukaisua kehuttiin.
Piippuaihion voisi myös itse valita, joku laadukas rst kanki.
Customina kun ottaisi, niin voisi itse antaa ohjeet miten kivääri tulisi toimia, mm piipunvaihdot ja muut ominaisuudet.
Perusmalli lähtee 3190€.
Riku tekee itse noihin uusiin kivääreihin perätkin.

(//%3C/s%3E%3CURL%20url=%22http://www.ensiofirearms.com/galleria/kuvat/kuva6.jpg%22%3Ehttp://www.ensiofirearms.com/galleria/kuvat/kuva6.jpg%3C/URL%3E%3Ce%3E)
itse lähtisin tälle linjalle
http://www.wlfirearms.com/
tukki sitten mielen mukaan A5 mäkkäri tai joku chassia esim aixs. vaihtopiipun voi hommata sitten jos oikeasti sitä tarvii
Merc jj93 esim 308 Peurala/LW (vasuri) Rikun antaman arvion mukaan oli n 3400e. Vaihtopiippu esim 6.5x47L leimattuna n 550e + piipunvaihtotyökalulle ei osannut sanoa suoraa hintaa. Toimitusaika aseelle n 3-4kk. Rikulla ei ole vasurimallin tukkeja valmiina hyllyssä- muutama aihio häneltä kyllä löytyi tiedustelu hetkellä. Hinnan erotus johtunee siitä, että Riku työstää vasurimallin tukit yksittäiskappaleina, kun taas normi versiot valmistuu piensarjoina.
Tuohon pakettiin lisäksi esim cerakote + Au + bl + muut "tingel tangelit" -ei erityisen halpa tämäkään!
nyt on kyllä hienoa tarjontaa kotimaasta, unohtamatta tehdastekoisia.
Muutaman kerran Rikun MERCeillä ampunut. Mukavia laitteita käyttää. Tuntuvat tarkoilta ja aktio käy pehmeästi. Minua lämmittää se, että picatanny on yhtä palaa lukkorungon kanssa. Ei olisi ollenkaan huono vaihtoehto.
Oletan kuitenkin, että DTA tai AI mallisissa piippu vaihtuu helpommin ja nopeammin.
Post by Sir Mouse » Sun Aug 20, 2017 6:29 am
"Olin tuossa puolisen vuotta kartoittamassa customia ja siihen osia, mutta homma ei oikein edennyt.
Stilleriä on tehnyt mieli ja Surgeon on kakkosvaihtoehtona.
Hirvittävän hankalaa on noita jenkkiaktioita kuitenkin saada ja muutenkin koko homma meni ainakin omalla kohdalla täällä Suomen päässä niin vaikeaksi.
Olisi kyllä hyvä jos pääsisi Jenkkeihin pidemmäksi aikaa niin voisi tuon customin osat ostaa suoraan tiskiltä. Tänne Härmään niiden uittaminen kestää pahimmassa tapauksessa yli vuoden."
Asemestari Kari Laurila tuo maahan Stilleriä. Hänen antamiaan hintoja alla.
Kehys:
TAC30 1450,-
TAC30AW 1450,-
Laukaisukoneistot:
Timney 220,-
Jewell 400,-
Lippan pohja Stiller DBM short + 1 lipas
420,-
lisälippaat 5ptr 105,- /kpl
lisälippat 10 ptr 120,-/kpl
Lothar walther piippu asennettuna ja leimattuna n. 550,- rosteri on n.90,- kalliimpi..
TVA Asepajalla on myös mahdollista teettää customi mm Stillerin osista. Varmaan myös Surgeonkin saa, tuntuvat kans olevan hinnoissaan- alla oman paketin hinnoittelu + ei tälläkään customilla jäätäisi kovin kauaksi esim AI:n hinnasta. Otetaan huomioon kuitenkin sekin, että AI:n hinnassa n 8000e oli käytännössä kaikki halutut lisävarusteet mukana esim. kovakuljetuslaatikko, lisälippaat(4kpl), AI:n suujarru+vaimennin jne, mutta ei vielä tähtäintä jalkoineen, eikä 6.5x47L vaihtopiippua. DTA olisi paritonnia kalliimpi varusteineen, koska vaihtokaliberisarja 6.5x47L nostaa hintaa 2100e -ilman tuota sarjaa ollaan lähes samoissa AI:n kanssa, tosin hintaa nostaisi edelleen kuljetuslaatikko sekä vaimennin, näiden hinnat ovat edelleen auki. DTA:ssa myös vähän harvinaisempi 3/4x24 vaimenninkierre, joka ohjaa vaimenninhankinnoissa melko tehokkaasti oman leirin tuotehankintoihin.
TVA:n hinta-arvio: Stiller Tac30/AW - LW 22" (308Win) 11" nousulla, pesä optimoituna Lapuan vakiohylsylle + McMillan A5
Laskin hintaa kyselemällesi paketille kaliiperissa 308Win:
Lukkolaite TAC 30 AW vasenkätinen
Piippu Lothar Walther 11" nousulla
Tukipohja/lipas Stiller DBM
Laukaisulaite Jewell HVR 680-1360g
Tukki McMillan A5 vasenkätinen
Lisävaruste 1 Picatinnykisko 20MOA
Lisävaruste 2 Cerakote maalaus, piippu
Lisävaruste 3 Lipas x 4
Lisätyö 1 Äänenvaimentimen kierre 18x1 Sako
Lisätyö 2 Massapetaus
Hinta 5336€ sis ALV24%, toimitusaika 4-6kk komponenttien toimitusajasta riippuen.
Laitoin laukaisulaitteeksi Jewrllin HVR:n... samoin massapetaus mukana hinnassa. Petauksen hintana käytin normaalia 150€, jos petaat itse niin vähennä vaan loppusummasta.
Mikäli haluat patruunapesän joillakin muilla kuin CIP-mitoilla ja se edellyttää kalvaimen hankintaa, lisätään se kokonaishintaan.
"Sen verran mainittakoon vertailun vuoksi (esim Stilleriin) myös Rikun tuotteet- ja hänen hinnoittelusta, että esim jj93 kehys/Peurala 22" 308Win piippu 12" -tuuman nousulla, sekä haluamallani pesänmitoituksella + halutuilla optioilla jne. Kyse siis pelkästä lukkopiipusta, ilman A5 tukkia- ja tiedot löytyvät alta"
Lukkopiippu cal. 308 win
JJ-93 lukkolaite vasuri
10ptr lipas
Sniper koneisto
Peuralan .30-12" piippu, 22" pitkä
Äänenvaimenninkierre+suojaholkki
Hinta 1650e
-Mielestäni hinta on enemmän kuin kohdallaan!! Mainittakoon nyt vielä, että Riku on paraikaa selvittelemässä mahdollisuuksia McMillan tukkien maahantuonnille.. "Olen tässä tiedustellut Macmillainin tukkien saatavutta, että jos ryhtyisi tuomaan maahan. Asia on vireillä vaan melko pitkissä kantimissa, eli selvitettävää piisaa. Working on it!"
Hattua pitää puuhamiehelle kyllä nostaa! Kysyntää varmasti olisi täälläkin päässä;)
Juu tuota TAC mallia Kari mulle tarjosi.
Enempi mun silmääni miellyttää tuollainen kantikas Viper malli rosterina. Sitä ei oikein maahan saanut tuotua kun ei ollut kuulemma lisenssiä.
Bartleinin piippa oli kans sieltä hankalimmasta päästä.
Samaa turisi Kari mulle kun Stiller Spectreä tiedustelin häneltä. Vastaavan/laisen tekeleen vois saada täältä: http://www.wlfirearms.com/index.php?route=common/home
Tiedustelitko Bartleinin piippua Kinnuselta?
http://www.jo-ki.fi/piiput
Lainaus käyttäjältä: Ärmätti post_id=84829 time=1503336977 user_id=2725
itse lähtisin tälle linjalle
http://www.wlfirearms.com/
tukki sitten mielen mukaan A5 mäkkäri tai joku chassia esim aixs. vaihtopiipun voi hommata sitten jos oikeasti sitä tarvii
Lukkolaitteiden hinnat mallista ja varustelusta riippuen 2200-4900€...
Ei multa ainakaan löydy uskallusta eikä pioneerihenkeä lähteä kokeilemaan.. Kyseessä kuitenkin ns tuore/tuntematon tapaus ilman vuosien aktiivikäyttöä! Kovat on kuitenkin speksit, mutta niin on hintakin. Sokea A5 tukki istutettuna em rautoinin luokkaa + 1500e + mitä sitten haluaa.
Hinnat mitkä minä näin ei olleet merkittävästi vaihtoehdoista poikkeavat. 2300e luokkaa muistaakseni lukkopiippu , alarauta ja lipas. Minä ainakin laitan tuomosen jos tarttisin vielä pulttia. Jos möis ar10 ja jj93 pois niin voisin laittaakin. Tosin tärkeämpiäkin hankitoja joille olis vielä käyttöäkin on g&e r3 22lr.
1750e ilman piippua oli 308win mutta jos ei mennä muistin varassa niin soitto Landenille niin sillähän se selviää -on se Jalosta kalliimpi
nämä uutuudet muuttavat taas suunitelmia. alkuperäinen suunitelmani oli teettää wilska ja landeenilla rem700/howa1500 pohjainen 6mmBR. sitten pienen (=suhteellinen käsite) pohdinnan ja laskutoimitusten jälkeen päädyin ajatukseen hankkia trg-22 ja piiputtaa se uudestaan. olisi mahdolliset hyödyt yhteisen ergonomian muodossa nelikakkosen kanssa.
mutta nämä uudet aiheuttavat vahvaa hankkimisen ja omistamisen halua, täytyy ehkä hetki pohtia, analysoida, haaveilla, vertailla ja muita juttuja.
6mm br voi olla kinkkinen saada toimintavarmaksi lippaasta. 6x47 olisi varmempi valinta.
Jalonen aikoinaan teki lipassyörröisiä 6mm BR:iä mutta ei mitään hajua miten. Ehkä Ensio Firearmsillä on jotain vinkkiä.
tuo 6mmBR:n lippaasta syötön haastavuus on tiedossa. rem700/howa1500 kanssa ei ongelmia vaikka olisi käyttänyt lippaattomana kertalaukeavana, hylsynpoistoaukko sen verran suuri että patruunan käsittely hyvinkin mahdollista. ja wilskalla itsellään myöskin kyseinen yhdistelmä joka toimii luotettavasti lipassyöttöisesti, joten osaamista löytyy ko. ongelman kanssa.
trg ahtaine hylsynpoistoaukkoineen on sitten ihan toisen ääripään tapaus, sen toivoisi olevan lipassyöttöinen. saahan sinne toki patruunan laitettua, mutta varmasti turhauttaisi hyvinkin lyhyen ajan kuluessa.
ja kaliiperipuolella mielestäni tuo 6,5x47 lapua on tehojensa puolesta tarpeeton verrattuna 6milliseen. koska sillä tapahtuva ammunta olisi pääsääntöisesti 100-300 metriä, painottuen lyhyempään niin 6,5 olisi vähän overkilliä. nuukana kaverina tuntuu turhalta paukuttaa isolla kaliiperilla lyhyelle matkalle.
6x47 Lapua ja helposti toimii. Eikä saa kaupasta valmista patruunaa :-)
Sitten on vielä 6.5 Creedmoor ja 6 Creedmoor.
Jep, siis 6mm luodille supistettua 6.5x47 tarkoitinkin.
Jos nuuka on, niin lataa kuitenkin itse :)
ja sitten on vielä 6XC ja ..... onhan noita
En tiedä onko mun yksilössä vikaa mut mun trg22.n käsin syöttäminen on kyllä erittäin vaikeaa, luodin kärki tarttuu jonnekkin kiinni jos laittaa patruunan suoraa lippaan päälle ja työntää lukkoa kiinni.
JR
Jalosen jj92am 6mmbr ei ole lainkaan alarautaa. Lippaalle on työstetty alumiinista kuilu johon lipas kiinnityy. Ei ole ollut syöttöhäiriöitä ainakaan niissä 4kpl jotka minä tiedän. Useat muutkin lippaalliset 6mmbr normat kyllä pelaa ihan ok. Tiedän muutaman t3 joissa on 6mmbr piiput ja syöttävät lippaasta omistajien mukaan "hyvin"
Lainaus käyttäjältä: jsr85 post_id=84897 time=1503557781 user_id=5527
En tiedä onko mun yksilössä vikaa mut mun trg22.n käsin syöttäminen on kyllä erittäin vaikeaa, luodin kärki tarttuu jonnekkin kiinni jos laittaa patruunan suoraa lippaan päälle ja työntää lukkoa kiinni.
JR
Se on ihan trg:n ominaisvika. Et ole ainut jolla oireilee.
Kyllä sen 6br saa yleensä syöttämään, mutta mitä se vaatii ja millä varmuudella se toimii.
Post by HJu » 19 Aug 2017 23:14
"Jos noi kaliperit on listalla niim Sauer 200 STR rai Sauer 3000 SSG voisi olla vaijtoehtoja. Saatavuus Suomeen melko hidasta tehtaalta. Ruotsista tai Tanskasta voisi saada helpommin. Heymiltä saa varapiippuja jos Sauerin tarjonta ei riitä. STRää saa vasurina, 3000:sta en tiedä saako sitä vasurina. Hinta jää merkittävästi alemmaksi kuin AI tai Desert Tech mutta ei ole tietenkään yhtä taktinen"
"Vasenkätisenä ampujana harkitsin joskus 200 STR:ää mutta koska saatavuus Suomeen oli maahantuojalta "yli 6kk tilauksesta" ja hinta +50% tehdasuuteen TRG-22::een verrattuna niin jätin väliin ja tilasin Jalonen/Border/McMillan projektin. Meni siinäkin kaksi aselupaa vanhaksi kun osien saatavuus tökki."
Terveisin,
HJu
Top
STR 200:sta saa edelleen vasurina, kuin myös 22lr vaihtosarjaa kyseiseen laitteeseen kylkiäisiksi, mutta ne toimitusajat + lisävarusteiden saatavuus ajat tökkii edelleen. SSG 3000 mustaksi värjätyllä laminaatti tukilla oli vaihtoehtona joskus 2005-10 kun tiedustelin, en muista tarkkaa ajankohtaa- enkä tiedä saatavuudesta nyt. Tiedustelin ko. kivääriä aikoinaan maahantuojalta, mutta juurikin toimitusaika/hinta vasurille + vaihtopiippujen, lippaiden saanti/hinta sai innon laantumaan. Hieno ja laadukas laite noin muuten- ja olen myös päässyt yhtä (tosin oikealtapuolen operoitavaa laitetta) radalla kokeilemaan. Ei mikään ns. ergonomian huipentuma kokemuksena, mutta mekaniikka sekä yleinen laatuvaikutelma oli huippua.
Molemmat laitteet myös vähän enemmän, noin ominaisuuksiltaan kotonaan ratakäytössä, kuin esim viikon- parin pohjoisen lintureissuilla taivasalla.
Puu/laminaattitukkisena myös melko painava kokonaisuus n 5,5kg painoisena, ilman optiikkaa- alutukit (esim AI tms.) pääsääntöisesti/karkeasti n 1kg painavampia, mutta ominaisuudet ovatkin sitten jotain aivan muuta.
DTA:ta mietin lähinnä painon, kompaktin koon puolesta- ja mahdollisuudella ottaa ko. paketti reilulla piipunpituudella (26") kokonaispituuden pysyessä myös vaimennin käyttö silmälläpitäen kompaktina. Paketti olisi varsin houkutteleva/alta metrin mittaisena + vaimennin. Hintaa on, mutta olkoon jos ominaisuudet ovat kohdallaan! Mutta muutama asia edelleen vs. AI:n hinnan lisäksi mietityttää- lukon/perän avoin rakenne- lukon kammen vaatiman leikkauksen (ura perässä) antaa mahdollisuuden lukon toimintahäiriöille esim. lumen/hiekan joutuminen tilaan (esim kaatumisen seurauksesta tms.), tämä estää varmuudella lukon toiminnan, mikäli lukon peräytymistila täyttyy riittävissämäärin. Olen yrittänyt etsiä raporttia/arvosteluja DTA:n toimivuudesta ns (talvi/hiekkaisissa) -äärioloissa, mutta en ole onnistunut löytämään mitään tähän asiaan viittaavaa.
Jotenkin vaan järki antaa ymmärtää- ja sanoo asiat paremmiksi AI:n suuntaan, kaikesta huolimatta.. Näin harrastelijan/metsästäjän näkökulmasta katsottuna cal .308:sta vielä sen verran, että näitä nyt löytyy kaupasta vähintäänkin riittävästi, suht huokeaan hintaan (olettaen jopa) maaseudun tiloilta, huutava pula huomioiden- ja kentältäkin (tarvittaessa), mikäli vaan osapuolet ovat oikeat:) 6.5mm rokkaa radalla/muualla ok.
Lainaus käyttäjältä: Perkeleen_Luoma
Se on ihan trg:n ominaisvika. Et ole ainut jolla oireilee.
Eilen illalla latailin scenareja ja hornady eld-x, ajattelin sitte koittaa hornadyn käsin syöttöä ku ne ei lippaaseen mahdu, sehän onnistui ilman mitään ongelmaa, millin lyhyempi scenar kuitenkin taas jumitti.
JR
Lyhyemmän patruunan nokka putoaa alas ennen kun kärki menee patruunapesään ja patruuna tökkää piipun perään. .223 T3 tekee samaa hyvin usealla patrunalla. Ratkaisuna käsisyötölle on tehdä erillinen patruunasilta lippaaseen, silloin paukku saa paremmin tukea ja syöttyy normaalisti papu kerrallaan.
Jaa, tuo pitää laittaa teon alle, onko tuollaisia kaupallisia saatavana mistä katsoa mallia?
JR
https://tikkaperformance.com/index.php?_route_=tikka-sled
Tuollaisia on T3 lippaalle. Mutta idea selviää, että kantoa lisätään lippaan etupäähän.
Kiitos, pitää alkaa cadillä piirteleen, jos sitä nailonista tekis lippaan paikalle kokonaan oman palikan.
JR
Voihan siihen lippaaseen tehdä sellasen palikan jonka lykkää paukun tilalle nostimen päälle. Vaikka tekee puupalikasta puukolla proton ennenku alkaa hirveästi cadillä värkkäämään...
je veikaan että niitä löytyy sakkolta valminakin. TRG 21 oli kuitentenkin aikoinaan varsin paljon käytetty vakiokiväärinä
Oliskohan näille T3/TRG hommeleille ihan oma alueensa jossain toisaalla(?) Kaikella kunnioituksella, kiitos..
Ketjun saa/voi vaikka poistaa. Asia kunnossa! AI AX-308 aikataulutettu saapuvaksi 04/2018..
Lainaus käyttäjältä: THuh post_id=85954 time=1506726779 user_id=5371
Ketjun saa/voi vaikka poistaa. Asia kunnossa! AI AX-308 aikataulutettu saapuvaksi 04/2018..
Loistava valinta, ei 6,5x47L kankee menny samaan tilauskseen?
Onnittelut loistavasta valinnasta! Kohta 3000lks omalla takana.
"Loistava valinta, ei 6,5x47L kankee menny samaan tilauskseen"
Ajattelin teettää piipun täällä päässä, tarvittavat mitat saa sitten tuosta AI:n 308 piipusta. Odotukset ovat kovat laitteelle- odotusajasta tulee sitten ns "linnatuomio" vähintäänkin :)
Mistähän kannataisi tilailla tarvittavat varaosat esim- nallipiikki, ulosvetäjä, jouset jne.