Hei, olen vanhoilla päivilläni aloittamassa metsästys-/ammuntaharrastusta. Tavoitteena olisi metsästää kiväärillä, kettua, supia, kaurista, peuraa ja metsäkanalintuja. (kuulun metsästysseuraan). Ammuntaharrastuksesta taas kiinnostaisi pidemmät matkat, mm. tarkka-ammunta. Olen ajatellut seuraavanlaista pakettia, (ihan vaan nettitiedon perusteella). Tikka T3x Sporter 6,5x55 SE 600mm. piipulla. Meopta Meostar R2 2,5-15x56 RD BDC-2.Optilockin jalat. Stalon W 110 vaimennin. Bipodi??? Kysyisinkin ko. paketista, mitä sinä vaihtaisit tuossa ja miksi. Lisäksi kysyisin mahdollisia seuroja/kerhoja joista voisi saada asiantuntevaa neuvontaa tämän harrastuksen aloittamiseen. (asun Satakunnassa. Kokemäellä). Niin, kyseessä on ensimmäinen aseeni, lupa-asiat on siinä mallissa, että palikkatesti on läpäisty ja odottelen haastatteluun kutsua.
Mulla on vähän samat ajatukset, mutta itse kyllä ajattelin T3x Super Varminttia. Sporterin tukkia on paha modailla, mutta Varmint tukkiin saa minuutissa vaihdettua kahvaa ja etutukkiin leveyttä jos tarvii. Lisäksi jos hommassa oikein innostuu tarkka-ammunnasta niin tukin voi vaihtaa eikä ole turhaan maksanut sporter-tukista.
Vaimentimeksi kelpuutan vähän halvemman Jakin, ehkä 3i. Rekyyli on tuollaisessa kuitenkin pieni ja joka tapauksessa käytän kuulosuojausta.
Optiikan osalta valitsisin Mrad naksuilla olevan, jossa on mildot tai vastaava ristikko. Selkeämpää harjoittelua ja optiikan jälleenmyynti on sitten helpompaa jos tarvitsee. Itse ostin käytetyn smith&benderin, mutta tonnilla kyllä löytyy tuohonkin kategoriaan vaihtoehtoja.
Säkylässä on muistaakseni urheiluammuntaseura, joten sieltä voisit ainakin kysäistä liittymisestä.
Joo, jäi laittamatta tohon, että korotornin tohon kiikariin hommaisin myös, eikös se oo milliasteikolla ja siinähän on jotain "apuviivoja" ristikossa. Pitää ottaa selvää siitä Säkylän ampumaseurasta, kiitti.
Optiikan suhteen neuvoisin ottamaan yhteyden putiikkiin nimeltä FinnAccuracy, siellä paras asiantuntemus.Tulee oikeat kamppeet kerrasta ja säästyy rahat, kun ei tee vääriä valintoja.
Optiikan suhteen neuvoisin ottamaan yhteyden putiikkiin nimeltä FinnAccuracy, siellä paras asiantuntemus.Tulee oikeat kamppeet kerrasta ja säästyy rahat, kun ei tee vääriä valintoja.
Tuo edellä oleva pitää varmasti paikkansa, mutta koska kyseessä ensimmäinen kivääri, niin vääriä valintoja tulee suurella todennäkösyydellä, koska ei tiedä varmaksi mitä tarvitsee ja haluaa. Eikä sitä tarvetta ole ulkopuolisenkaan kovin helppo määrittää. Tuo meopta ei varmasti ole huono vaihtoehto, jos mennään metsästys edellä ja radalla pärjää 300metriin ihan hyvin varsinkin, jos siihen raskii köyhtyä sen korkean tornin samaan kuumaan. Tuon kiikarin ottaisin ite perus ristikolla, kun nuo viivat sattuu tai ei satu millekkään järkevälle matkalle kohdalleen. Ja tuo meopta menee varmasti kaupaksi, jos toteaa sen itselle soveltumattomaksi ja sen haluaa vaihtaa. Pidemmälle ja vaihteleville matkoille sitten jotain muuta.
Muuten omaan korvaan kuullostaa hyvältä paketilta. Vaimennin saattais itellä olla jakin 3i, koska se on halvempi ja molemmat alumiini kuorisia. Bipodiksi Harris on perus varma valinta, johon saa picatinny kiinnitys palikat ja menee käytettynä kaupaksi.
Ei sporter tukista turhaan maksa. Erinomainen tukki se on. Muuta vikaa ole keksinyt kuin paino metsällä.
Sporter tukki painaa 600g enemmän kun Varmintin tukki joten painoero ei ole loppupeleissä merkittävä kokonaisuuden kannalta mutta onhan se vähän möhkön oloinen kanniskella metällä, aika samanlainen kun aiemmin mulla olleet custom TA kiväärit. Helekatin hyvä tukki missä on kaikki tarvittavat säädöt ja ergonomialta ja ammuttavuudeltaan pieksee tarviketukit 6-0. Suurin miinus on että tukilla ei ammuta väärältä puolelta jos sellainen tarve tulee. Sporter tukin kaveriksi voi sitten ostaa varmint X:än tukin ja laittaa se kiinni kun menee rytöämään tai tarvii sirompaa olemusta, noita saa välillä satasella-parilla.
On itelläkin nuo sporter lankut metsällä kulkeneet. Quadikin on rangena.
Aika sama setuppi, Quad Range ja T3 Sporter. Ei ole kertaakaan harmittanut miksen valinnut jotain muuta kuten TRG:n tms, välillä on käynyt mielessä tukin päivitys mutta yksikään tähän asti kokeilluista tukeista ei ole johtanut ostopäätökseen.
Jos haluat aloittaa tarkka-ammunnan niin silloin ehdottomasti jokin muu optiikka kuin Meopta, suosittelen ottamaan yhteyttä Finnaccuracyyn, noilla valmis BDC torneilla ja ristikoilla voi heittää vesilintua jos niitä ei ole kalibroitu juuri käyttämäsi patruunan mukaan, jos jatkossa haluat BDC:tä käyttää niin tilaat Pauli Salolta tai tulostat itse tarrat jotka liimaat torniin. Ristikoksi Mrad pohjainen josta löytyy myös 0,2 Mrad jako joka mahdollistaa tarkemman optisen etäisyyden mittauksen.
noilla valmis BDC torneilla ja ristikoilla voi heittää vesilintua jos niitä ei ole kalibroitu juuri käyttämäsi patruunan mukaan,
Niinpä. Ja juuri oikealle kelille, ampumakulmalle (latvalinnut) ja miljoonalle muulle muuttujalle. Mutta muuten paketti vaikutti oikein hyvältä.
Otsikko: Re: Asepaketti ???
Kirjoitti: petri r - toukokuu 22, 2017, 10:03
Tai jos haluat hankkia hyvän hinta-laatusuhteen Meoptan niin hanki "oikea malli" :)http://www.remes.fi/urheiluammunta/optiikka/kiikaritahtaimet/meopta-zd-3-12x50-rd.html
Mildotissa ainoa huono puoli on että nykyään saa paljon parempia ristikoita joilla etäisyyden arviointi onnistuu helpommin, kyllä se mildotillakin onnistuu mutta ei ole niin yksinkertainen kuin hash-mark ristikolla.
Edellä Sporterin tukki sai kehuja ja kuulisin mielellään arvon herroilta lisää mielipiteitä siitä, mikä tekee juuri sen säädöistä, ergonomista ja ammuttavuudesta paremman verrattuna muihin tukkeihin. Minulla ei ole kokemusta muista kuin muovisista vakiotukeista ja olen miettinyt eri tukkivaihtoehtoja. Jospa tässä asiassa onnistuisin ekalla kerralla ;o)
Siitä nyt yleensäkin löytyy kaikki tarpeelliset säädöt. Ergonomia soveltuu hyvin perinteisiin ampuma-asentoihin, eli makuu, polvi ja pysty. Joista se harjoittelu kannattaa aloittaa.
Ammuttavuutta auttaa pieni painon lisäys. Painopiste piipusta riippuen noin lippaan kohdilla ja perälevyn yläreunan saa lähelle piippulinjaa, jolloin ase ei potkaise ylöspäin.
Pilaripetauksen sille kuitenkin aina tekisin/teettäisin.
Sporterin tukki on pyhdasverinen ratatukki joka toki käy myös muuhun käyttöön. Tukin muotoilu on pitkän kehityksen tulos ja kaikista Tikka Sporter tukeista tämä viimeisin on ollut monen käteen kaikista sopivin, näitä asioita on ehkä vaikea selittää näppiksellä mutta jos pääsee radalla testaamaan tai edes käpistelemään niin asia valkenee aika nopeasti. En sitä sano etteikö muut tukit olisi hyviä tai parempia mutta aika vaikea on ollut löytää ominaisuuksiltaan parempaa tukkia radalle, ja niitä on kyllä kokeiltu useita vuosien aikana.
Jos ulkoiluttaisin asetta enemmän maaston puolella niin silloin tukkina olisi varmaankin McMillan A5 joka on yksinkertaisesti hyvä ja kestävä sekä tunteeton kelien vaihtelulle, ergonomialtaan ei sportteri mutta pystyy ampumaan molemmilta puolilta ja on joissain tilanteissa käsiteltävyydeltään parempi. Näitä kun ei oikein tahdo saada nykyään, varsinkaan järkevällä hinnalla. Germany Raptor on alkanut kiinnostamaan Millanin vaihtoehdoksi, tämä on ehkä itelle kiinnostavin tukki tällä hetkellä kun alkaa taas tekemään mieli pois radan betonilattialta.
Alumiinitukeista ehkä MDT ESS on ainoa jonka kelpuuttaisin itelleni Sporterin tukin korvaajaksi. Parilla alumiinitukilla on ammuttu eikä ne ole vakuuttaneet ergonomialta ja käsitelvävyydeltä, hienon näköisiä kylläkin.
No annetaan soppaan se toinenkin vaihtoehto eli pilli piippu ja mettä tukki. Perustelut sille että aseeseen tulet kuitenkin laittamaan vaimentimen joka nostaa aseen painoa ja tasapainottaa ampumista. Ase ilmeisesti tulee kuitenkin etenkin jahti hommiin jolla voisi myös ampua pitemmälle (mikä on pitemmälle 300m??). Niin normi "Hunter" tyylinen ase riittää tuohon käyttöön enemmän kuin hyvin. Usko pois siitä painavasta möykystä on enemmän haittaa kuin hyötyä. Toki jos pötköttely sekä pahvin puhkominen radalla on se juttu mitä aseella harrastat on sama vaikka ase pitää ahkiolla vetää perässä mutta jos ase tulee pääsääntöisesti jahti hommiin niin ensin kevyt ase ja sitten myöhemmin toiseksi aseeksi se pötköttely pössykkä.
Joten minun suositus olisi
T3 6,5x55 laminaattitukilla ja rosteri raudoilla.
kevyin jakin pönttö nokkaan
kiikari niin hyvä kuin rahat antaa periksi merkkejä malleja on niin monia että en ala veikkaan mistä tykkäät
Edellä olevalla aseella kuitenkin napsuttelet helposti vielä 300m radalla ja myöhemmin sitten alat suunnitella sitä erikoistilanteiden asetta.
Jos haluaa nauttia tuetuista asennoista ampumisesta (=edes jonkinlaisesta toistettavasta tarkkuudesta), paksupiippuinen T3 on varmempi valinta kuin ohutpiippuiset. Kyllä sieltäkin voi tulla se sitruuna vastaan mutta ohutpiippuisilla todennäköisyys on suurempi.
Toki ostokseen voi budjetoida piipunvaihdon valmiiksi, mutta silloinkin pitää miettiä mihin se huonokäyntinen pillipiippu kelpaa.
Kiitokset kommenteista prkl_Luoma ja Koheltaja liittyen Sporterin tukkiin. Menee jo vähän off topiciksi, mutta olen itse miettinyt oman kuitutukin rakentamisesta CTR:ään ja Quadiin ja siksi kyselin näitä kiltalaisten hyväksi havaitsemia asioita. Ajatuksen minulla oli hyödyntää yhtä muottia molempiin kivääreihin ja tukin muoto olisi jotain Sporter/TRG/McMillan A5 tyyppinen tai edes jotain sinnepäin. Kahden valmiin kuitutukin hankkiminen käy jo sen verran kalliiksi, että se saa yrittämään, vaikkei siinä kokonaisuuden kannalta niin järkeä olisikaan. Epäonnistumisen todennäköisyys on suuri tai se, että projekti jää ikuisesti vaiheeseen. Noh, oppii sitä ihminen epäonnistumisistakin 8)
Nonni, on tullu paljon lisää ajateltavaa noiden vastausten myötä. On tullut ja ollut sekin mielessä, että mettäpyssy erikseen ja radalle toinen. (niinkuin Ukkokin mainitsi). Oon vähän kartoittanut noita ampumamatkoja ja täälläpäin pääsee 300m radalle helposti. Toki siinäkin on matkaa aivan tarpeeksi. Onneksi pääsen vähän kokelemaan ampumista tässä parina viikkona, niin saa vähän tuntumaa hommaan. Kiitoksia kaikille vastauksista, katellaan mihin tää johtaa. Hyvää kesää kaikille ja palaillaan asiaan. Kyllä mulla kysyttävää riittää :)
Jos yhdellä kaliiperilla pärjää, niin T3:seen kun saa tukkeja joka lähtöön niin yhdellä aseella pärjää helposti useammassa kuviossa kun vaihtaa vaan tukkia tarpeen mukaan.
Tai sitten hankkii vain sen yhden tukin ja kiväärin jolla sitten painaa kurssit, ratakäynnit ja metsästysreissut, yleensä kuulee sen perus kitinän että 7 kiloa on liikaa metsästykseen johon olen itselleni vain todennut että se on ruumiin ja mielen heikkoutta. :D
Kyllähän siinä kieltämättä lämmin tulee kun juoksee puskassa koiran kanssa epäillyn raanan perässä ja aseelta löytyy pituutta 120 cm sekä painoa +7 kg mutta itsellä ei kertaakaan ole ollut sellainen tunne että vika olisi ollut aseessa vaan aina on saanut katsoa peiliin jos kunto loppuu kesken kaiken.
On toikin varmaan totta, että miehestä kiinni mitä kukakin jaksaa kantaa. Meidän seuran yhdellä meihellä (oon just vast liittynyt, enkä tunne montaa sieltä, saati heidän aseistaan tiedä) on 60cm. Jalosen piipulla ja teetetyllä tukilla oikein h......n hieno 308. Kysyin paljonko ase painaa, niin sanoi, jotain 5-6 kg välillä. On sillä kuulemma 243 peura ym. pyssynä. Mutta, jos nyt kumminkin tulen siihen tulokseen, että se ratapyssy on eri ja mettäpyssy eri, niin onko tieto seuraavista aseista. Siis mikä ja miksi? Mauser M12, Sauer 101, Schultz & Larsen Classic DL, Sako 85 Hunter, Tikka Hunter/Forest.
Niin, jos mettäpyssyn hommaan, niin se on puutukilla.
Ei ole tietoa näistä. Mäkin suosittelen yhtä asetta metsälle ja radalle. Kompromissiase ei ole kummassakaan ympäristössä optimi, mutta kahden hinnalla saa yhden paremman aseen ja optiikan, ja oppii myös käyttämään sitä.
Saa täällä rata- ja metsästysaseista kysyä, mutta saa sitten samalla kestää myös sen, että vastaus annetaan tarkka-ammunnan harrastamisen näkökulmasta. :D
Sori LSa, laitoin tään nyt tänne hätäpäissäni, kun en muutakaan paikkaa keksinyt, eikä oo oikein edes selvillä rata- ja ta-ammunnan erotkaan :) ja mitä noita palstoja oon lukenu, niin täällä on asiallisimmat äyttäjät.