Hei,
Vastaavia aloituksia olen jo melkoisesti selaillutkin mutta mielessäni on muutama rauta/tukki yhdistelmä jollaista ei noissa tuntunut tulevan vastaan. Joitain vuosia on tullut ammuttua eri lajeja ja nyt olisi tarkoitus syventyä hieman pidemmän matkan ammuntaan. Mielessä on koota kalustoa keskipitkälle matkalle ja mahdollisesti myöhemmin sitten kurotellaan edemmäs.
Eli luvat on 308 tai 338 pulttilukkoiselle kiväärille. En ole lataillut itse patruunoita, joten sillä perusteella jäi eksoottisemmat vaihtoehdot pois ja 338 tuli mukaan kun kanslisti sanoi että voihan sekin tänne kirjata =)... Eli valinta kohdistunee .308 kivääriin koska tälle saa edullista tai vaihtoehtoisesti tarkkaa ravintoa lähikaupoista.
Tarkoitus olisi rakentaa vähitellen, eli jo kaupasta tuotuna kiväärillä olisi käyttöä, ilman että heti pitäisi alkaa tukkia tilaamaan. Tämä taas poistanee listalta originaalitukkiset T3 versiot joita näkyy olevan käytettynäkin tarjolla.
Samoin tukkien saatavuus plussaa mutta mm. Remingtonilta kuuluu tulevan vaihtelevaa tavaraa ja maahantuojaa ei kiinnosta pitää laajempaa valikoimaa ohjelmassaan ja koska kuitenkin kotimaassakin laatua tehdään, niin siihen suuntaan olen vähän kallellaan.
Raudoiksi tuntuisi olevan siis vain muutama vaihtoehto
Tikka T3x CTR
Tikka T3x TAC 600mm piipulla
Sako TRG, joita tarjolla myös käytettynä.
Joku muu, mikä ?
Silmääni alkoi aluksi miellyttämään TAC21 chassis system https://mdttac.eu/tac21-chassis-system.html Tämä kuitenkin katkeaa heti perän jälkeen siten, että 51 cm piipulla tuo taitaisi mennä muu-aseeksi. Tästä syystä yhtenä vaihtoehtona olisi tuo tehdastilaukseksi menevä 600mm piippu (vähän yli 2k€ tulisi hintaa, mutta ampumiseenhan tuo kelpaisi heti tähtäimen asennuksen jälkeen)
-MDTn tukeista ei ole näkynyt ainakaan kotomaan foorumeilla asiaa.
CTR pohjaisia täällä onkin runsaasti käsitelty ja vähän reilulla tuhannella tuollaisen näyttää saavan vaikka saman tien mukaan. Beserk ja KRG W3/Xray voisi myös toimia.
Ja kysymyksiin
-600mm piipusta nyt ei juurikaan taida hyötyjä olla, tuskin haittaakaan liiemmälti tuossa .308 koossa ?
-Mitä eroja T3x CTR ja T3x TAC malleissa on ? Melko samankaltaisilta näyttävät paperilla, eli maksaako TACticalissa turhasta ? (CTR 1200e / Tactical 51cm piipulla 2000e) Tikan sivuilla nuo näyttävät hyvin samankaltaisilta, TAC mallissa levennetty etutukki ja lipas näytti kuvissa erilaiselta.
-Mikä CTR rautojen pituus ? Ainakin osa taittuvaperäisistä tukeista taitaa olla no no ? (KRG, MDT jne) ?
--Suujarrulla nyt muutaman sentin kasvattaa toki tarvittaessa aseen pituutta
ELa
CTR käyttää TRG:n lipasta ja TAC käyttää tikan omaa lipasta.
KRG:tä saa myös kiinteällä perällä mutta 510mm piipulla rautojen pituudeksi jää 731mm joten taitettavalla perällä ase jää muu-ase mittoihin.
Piipun pituudesta 600mm ei ole liian pitkä, jos haluaa patruunasta kaiken irti niin silloin pitkä on parempi.
Miulla on MDT HS3 remarissa ja olen ollut ihan tyytyväinen pakettiin, MDT:n omat lippaat heivasin pois ja tilasin magpullin pmagit tilalle jotka syöttävät paljon luotettavammin sekä niihin menee pidemmät lataukset, esimerkiksi MDT:n lippailla ase ei syöttänyt Sakon Powerhead II:sta ollenkaan luotettavasti joka ei ole ollenkaan hyvä asia sikaa tai karhua ammuttaessa joten jo ihan turvallisuus syistä siirryin toisiin lippaisiin.
Onko ruger vaihtoehto?? Mulla oli vuosi sitte sama mietintä, päätin ostaa trg.n.
JR
Lainaus käyttäjältä: jsr85
Onko ruger vaihtoehto?? Mulla oli vuosi sitte sama mietintä, päätin ostaa trg.n.
JR
Tämähän se juuri itseäni askarruttaa, etenkin TAC mallin kanssa.
T3x TAC 600mm piipulla 2200e + 1000e MDT tukkia niin ollaan jo TRGn (kiiinteä perä) kanssa samassa hinnassa eikä alusta ominaisuuksiltaan ole varmaankaan TRGsta ohi päässyt, paitsi toki ulkonäöllisesti oltaisiin tässä päivässä kun juustoraastinta löytyisi jokaiselta sivulta.
ELa
Itselllä on tuollainen T3 Super Varmint .308 ja noi on kyllä hyviä kiväärejä.
Sitä on tullut enemmän tai vähemmän rakenneltua mutta jos nyt pitäisi uusi kivääri ostaa niin varmaan suoraan ostaisin TRG22:n tai AI:n kiväärin. Jos rahaa olisi niin varmaan M10:n. Toki näitä on kiva rakennella ja on osa harrastusta, TRG/AI nyt on vähän kalliimpia mutta toisaalta saa sitten kerralla valmiin ja ei tarvi rakennella.
Vaikka T3 on hyvä moneen, niin se on silti aina "tonnin" T3, vaikka olisi koristeita enemmän kuin joulukuusessa.
TRG on aina TRG ja varmaa on se että hinnat ei ainakaan laske, edes tulevaisuudessa ja siitä saa vähintään omat pois kun laittaa aikanaan myyntiin/vaihtoon.
Siitä huolimatta monella, kuten itelläni, on T3. Omiin tarpeisiin riittävän hyvä ja tarvittaessa löytyy kilkettä jos haluaa alkaa koristelemaan (varustelemaan).
Kuis ton optiikan tarve ja milläs budjetilla liikutaan? Osta se T3 jokin ja hyvä optiikka sekä latauslaitteet niin saat eniten irti yhdistelmästä. Vaihda sitten rauta alle jos nälkä kasvaa.
Optiikassa asti en ole vielä, mutta varmaan 1,5 - 2k pitää varautua maksamaan. Tuolla päätyisi jonnekin Leupold Mark 4 nurkille ainakin.
T3x TAC ei taida tuoda riittävästi vastinetta eurolle, ainakin mikäli siihen varautuu vaihtamaan tukin jatkossa. Selvä peli ainakin jos vertaa CTR malliin samoilla piipunpituuksilla. Tällöin ollaan TRG hinnassa ja jopa jonkin verran yli, mikäli vastaan sattuisi sopiva käytetty. Jos unohdan TAC mallin 60cm piipulla, niin aikaa miettimisellekin on enemmän eikä lupien vanhenemista tarvitse liikaa miettiä (menisi tammikuulle vähintään)
Remington 700 SPS mallia saisi 60cm piipulla edukkaasti, mutta joissain keskusteluissa ollut hieman arpapeliä mitä sattuu saamaan.
ELa
Niinku aiemmin jo kysyin, onko ruger (presicion rifle) vaihtoehto, olis valmiiksi raastinrautaa ja testien mukaan pitäis olla hinta-/laatusuhde kohdallaan. Lisäksi kiinni pultattavaa hilua löytyy pilvinpimein.
JR
Ruger on vaihtoehto, olin tuon jotenkin ohittanut mielessäni kun AV-Aseen sivuilla oli vain 6.5Creedmorina mutta tuotahan tosiaan saa .308 kokoisenakin. Mahtaisikohan tuota löytyä jostain palvelevasta aseliikkeestä ihan hyllystäkin.
ELa
Matti kaupilla näyttäis listalla olevan...
JR
Sellainen pointti että jos Tikan CTR:ään päädyt ja vaihdat siihen esim. MDT-tukin, menee se CTR:n "TRG"-lipas tavallaan hukkaan kun MDT:t käyttää muita lippaita. Ja aika vähissä on myös vaihtotukit joihin CTR:n pohjalevy+lipas käy suoraan.
Yksi vaihtoehto on ostaa esim. Tikka T3X Varmint, laittaa siihen se vaihtotukki ja myydä pois kiväärin mukana tullut tukki.
Kustannukset: ase 1550 + uusi tukki 1000 - 250 tukin myynnistä = 2300
Killan palstalla on noita lippaita ja alarautoja mennyt kaupan 200-250e hintaan.
Eli saa sen verran "takaisinpäin".
Lainaus käyttäjältä: Perkeleen_Luoma
Killan palstalla on noita lippaita ja alarautoja mennyt kaupan 200-250e hintaan.
Eli saa sen verran "takaisinpäin".
Jep, olisi jopa kustannustehokkaampi ratkaisu:
Ase 1150 + uusi tukki 1000 - tukin, lippaan ja alaraudan myynti 350 = 1800
Miinuksena lyhyt piippu?? Plussana valmis äv-kierre ja todennäköisesti helppo myynti noille yli jääville osille.
Mitenkäs näiden tukkien kanssa meneekään...
Katselin MDTn tukkia ja mekaniikka näytti hyvin vastaavalta kuin Rugerissa...
Eli MDT hyväksyy kiinteän tai AR perän adapteria käyttäen, eli kyseisen perän kanssa pituus riittänee CTR rautaakin käyttäen.
Kohta joka itseäni mietitytti on se että koko peräosa on irroitettavissa helposti, tämä on pakollinen ominaisuus pulttilukkoisessa mikäli
halutaan että putsaus tehdään perän suunnasta.
Rugerissa mekanismi vaikutti kuvan perusteella täsmälleen samalta irroitettavuuden osalta, ilmeisesti vain taittuvaan osaan on Suomessa tehty muutos, eli estetään perän taitto mutta kokonaan se on irroitettavissa ? Ruger vaikuttu muutenkin aika hyvältä vaihtoehdolta noihin alun kritteereihin verrattuna, eli olisi heti pakasta käytettävissä hyvin keskipitkälle matkalle. Hyllyssä ei ollut Oittaallakaan mutta katsellaan josko jonkinlaista aika-arviota saisi siitäkin mietinnän tueksi
ELa
MDT HS3 tukki oli hetken aikaa kiinni T3:ssa kahdella eri perällä, eikä kummassakaan tarvinnut irroittaa perää piipun nuohousta varten, riitti kun laski poskipakan alas tai irroitti sen.
Ruger on varmaan ihan hyvä kivääri, mutta umpinainen rakenne tekee omat jutut puhdistamiseen ja likaantumiseen. Mä arvostan yksinkertaisuutta ja ylläoleva paketti oli nimenomaan sitä, muuten olisi MDT jäänyt kiinni T3:een mutta en voi sietää itselataavan-ergonomiaa pulttilukkoisessa aseessa. Eli sitä että peukalo pitää pujottaa perän alta kahvan toiselle puolelle, hidastaa ja hankaloittaa (varsinkin nopeaa) lataamista kun kättä joutuu pujottelemaan.
Jos nyt pitäisi T3 Sporterin tukki korvata jollain niin ainoa vaihtoehto olisi KRG X-Ray tai ehkä Whiskey kiinteällä perällä, tai sitten Millan A5.
Jos yksinkertaista tukkia halajaa, niin kantsii kattoo näitä uusia Saksalaisia:
http://cms.german-gun-stock.de/index.php/en/8-hauptmenue/20-raptor-stock-en
Rugerin puhdistaminen ei ole sen kummoisempi homma kuin muidenkaan kiväärien.
Perän pystyy taittamaan 308 mallissakin alta minuutissa.
Lain vaatima lukitusruuvi vaan auki ja perä taittuu. 243:ssa ja greedmooressahan sitä ei tarvita pidemmän piippunsa takia.
Muutenkin huoltopurku on ihan joutuisaa kunhan sen pari kertaa tekee, eikä tarvii miettiä miten sen tekee.
Ajallisesti puhutaan tosiaan minuuteista verrattuna esim. Tikkaan
Eipä ole Rugerinkaan saatavuus kummoinen. Selvittelin saatavuutta Kaupilta ja ehkä keväällä voisi jotain tulla, mutta mitään aikataulua ei tietenkään ole. Kuulemma asiakkaat eivät ole valmiita maksamaan siitä että pyssyjä olisi hyllyssä tms...
Mutta jos nyt T3x TAC 600mm piipulla jäisi pois kokonaisuus huomioiden kyseenalaisena hinta/laatusuhteena. Niin ainakin lyhyellä tähtäimellä saatavilla olevat vaihtoehdot olisivat CTR tai TRG-22. (JoensuunSAR:ssa näkyi vielä käytettylistalla hieno ceracote sutattu TRG-22 mutta oli jo myyty aiemmin)
Toki jos vähän säästäisi niin aukeaisi taas vaihtoehtoja, mutta tähtäimeenkin pitää muistaa vähän jättää.
ELa
Käytetty tac järkihintaan ja on jo AU Borelock ja Warnen Maximan renkaatkin.
http://www.joensuunsar.fi/productdisplay/tikka-t3-tac-308win
Sitten SIG SAUER SSG3000, aika porno.
http://www.joensuunsar.fi/productdisplay/sig-sauer-ssg3000-short-308win-uusia-3kpl-er%C3%A4
Lainaus käyttäjältä: Koheltaja
Jos nyt pitäisi T3 Sporterin tukki korvata jollain niin ainoa vaihtoehto olisi KRG X-Ray tai ehkä Whiskey kiinteällä perällä, tai sitten Millan A5.
Nyt tarvittaisiin hyvä tukki T3X CTR / K624ipaketille. Mielummin MCMillan A5.
Osaatteko kertoa mistä voin ostaa jomman kumman noista tukeista? En löytänyt ainakaan kotimaasta, ainoa mikä voisi olla on GSR Hybrid, onko siitä kokemuksia?
Jos pystyn jostain A5:sen ostamaan mitkä on "pakolliset" varusteet tukkiin TA-hommiin, säädettävä poskipakka joo,mutta niitäkin on erilaisia. Mikä on todettu parhaaksi?
Löytyykö kotimaasta tukkiseppää joka sovittaa ja petaa McMillanin?
//http://7x57r.blogspot.fi/2015/06/hintaansa-nahden-havyttoman-hyva-tikka.html
Vähän ohi aiheen, mutta ei viitsi uutta ketjua perustaa.
Vajaan vuoden käytössä ollut MDT HS3 tukki ja perän kiinnitykseen on ilmestynyt hienoinen pystysuuntainen välys.
Välys ei ole iso, mutta sen kuitenkin selvästi tuntee kun perää käsin nitkuttelee.

(//%3C/s%3E%3CURL%20url=%22http://i.imgur.com/TSJENJJ.jpg%22%3Ehttp://i.imgur.com/TSJENJJ.jpg%3C/URL%3E%3Ce%3E)
Perähän on kiinni vain tuolla yhdellä poikittaisella pultilla joka näkyy kuvassa heti kahvan takana.
Ase ei ole ollut mitenkään kovin raskaalla käytöllä, eli ihmettelenpä vaan kun se näin nopeasti alkoi nitkua.
Voisihan sitä tietysti koettaa sikaflexillä korjata...
Noin lyhyellä matkalla pitää olla aika tiukka sovitus ettei ala nitkumaan, yleensä vastaavissa liitoksissa käytetään lukitetta pitämässä liitos liikkumattomana. Tippa ruuvi/laakerilukitetta pintoihin niin eipä nitku enään.
Täytyypä kokeilla tuo laakerilukite, perä tukeutuu tosiaan aika lyhyeltä matkalta vastinkappaleeseen.
Terve.
Mulla on mdt lss xl tukki tikassa ja siinä ainakin on tuolle skeleton kiinteälle perälle sellainen adapteri tukin perässä kierteellä kiinni, se oli löystynyt perää puhdistusta varten irroitellessa vaan noin 1/20 osa kierrosta ja se aiheutti juuri pientä klappia ylös/alas suunnassa, adapteri sormin kiertämällä kiinni ja ongelma poistui.
Sen adapterin laitoinkin jo aikaisemmin kierrelukitteella kiinni. Ja perässä on nyt laakerilukite, hävisi kaikki klappi joten tilanne ohi.
Eläköön vapaus tässäkin asiassa mutta rakentavassa hengessä kommentoin... Tarkka-ammunnan harrastamiseen sopivan aseen saa kaupasta valmiinakin. Ja ettei karkoteta aloittavia harrastajia niin jos kaapista löytyy optiikalla varustettu kivääri niin sillä vain harrastamaan... alkuun ja pitemmällekin pääsee. Ihan vaikka tutustumalla sen metsästyskiikarin säätöihin/säädön tarpeeseen eri matkoille. Eihän esim. TAK-85 kummoinen tekele ole ja silti osuu... Haen tällä vain sitä että kannustetaan uusia harrastajia eikä anneta väärää informaatiota että vähintään 2000-4000 euroa pitää uhrata ennen kuin voi harrastaa... Älkää käsittäkö väärin, saa ja pitää rakentaa/kehittyä kuten pitkälle edenneet harrastajat tekevätkin. Olen kuitenkin nähnyt miten metsästyskivääriksi muutetulla mosinilla (päällä 4x tikka, made in japan) tiputeltiin jastereita 600 metriin ihan siinä missä TRG:lläkin... kauemmas ei riittänyt enää koro...
Ihan uuden toomivan paketin saa alle 1500€.
Käytettyjäkin paketteja saa reilusti alle tonnilla, jolla harrastukseen pääsee helposti käsiksi.
Tuo kertomi oli kanssa hyvin perusteltu, harvoja paikkoja tässäkin maassa, missä voi ampua kerran viikkoon 600-metriin, tai yli.
Ampumaratojakin karsitaan kuin ruttoa tässä maassa, mikä vttu siinäkin oikein on?
Eikä tällekkään asialle voida mitään tehdä?
Nytkin joutuu 100-metrin rataan tyytymään, onnekseni löysin erään possen, joka ampuu 300-500m-metriin, ja sain luvan tulla kööriin.
Mutta täälläkään paikassa ei talvella ole ammuntoja.