Morjesta,
Laitetaan taas myyntiin hyvää tavaraa, jonka käyttöarvo itselle on päässyt vähenemään uusien hankintojen vuoksi. Olen yrittänyt laittaa kohtuullisen ystävällisiä hintoja, mutta neuvotellaan tapauskohtaisesti hinta, joka miellyttää molempia osapuolia.
Tikka m65 6.5 - 284, myydään lähinnä sporter lukkolaite ja lipas, koska piippu on kertakaikkisesti loppuunammuttu. Eli mukana ei ole tukkia. Rihlan ylimeno muistuttaa enemmän keväistä kynnöspeltoa kuin piipun sisäpintaa. Ammunnan hajonta on piipulla noin 10 cm / 150m. Lukkolaite on kuitenkin käyttökunnossa, joskaan pinnoiltaan ei enää mitään kauhean nättiä katseltavaa. Näissähän on erinomainen, säädettävä laukaisukoneisto vakiona. Mukaan tulee kahdesta lippaasta fiksusta koottu yksi isompi 30-06 lipas, jonka vetoisuus on noin 10 6.5-284 patruunaa. HP. 200 e
Tikka m65 sporter 30-06, 500mm paksuprofiilisella piipulla, jonka päässä m18x1 kierre ja suojaholkki ja yksi 30-06 lipas. Mukana ei tule tukkia. Lukkolaite on todella vähän ammuttu ja tästä piti tulla sellainen pelle peloton projektiase, mutta se sai nyt jäädä toteutumatta. En anna mitään osuntatakuuta piipulle, koska en ole sillä itse ampunut kuin muutaman hassun laukauksen. Kyseessä on kuitenkin lyhennetty orkkis sportterimallin piippu, eli voi sillä johonkin osua. HP. 400 e
Tikka m65 fosfatoituja picatinny kiskoja, toisessa 0 moa ja toisessa 20 moa kallistus. Malli selkenee ehkä parhaiten kuvista. Rakenne on sinänsä fiksu, ettei kiinnitys ole pelkästään ruuvienn varassa, vaan kisko myös kiilautuu orkkiskiskoon kiinni. Hp 100 e kpl
Tikka m65 30-06 10 ptr lipas 2 kpl HP. 50 e kpl
AU northstar m18x1 .30 cal vaimennin, jolla ammuttu noin 500 lks HP. 100 e
Oulun työstökeskus "alfa" vaimennin m18x1 . 30 cal ammuttu muutama hassu laukaus. HP. 80 e
Redding type s-match 284 win holkkisarja fl resize ja mikrometri luodinasetusholkki. Erikoisuutenahan näissä tuo "kaulus" supistusholkin sisällä, jolla voi säätää hylsynkaulan supistusastetta haluamakseen, irroitettava nallinpoistopiikin "laajennus osa" ja ilmeisesti tuolla luodinasetusholkilla sitten tulee luodit suoraan hylsyyn. Tarkkoja latauksia saatu aikaiseksi, eli kaippa siinä jotain taikaa sitten piilee. Tosiaan 284 win on käytännössä sama kaliiperi kuin 6.5 - 284, ainoana erona luodin läpimitta isompi, näin ollen supistukset onnistuvat tuota bushingia vaihtelemalla. HP 150 e
McMillan A5 tukki, jossa kolot ja massapetaukset tikka m65:lle. Pedattu myös patruunapesän alta, tiedä onko sillä sinänsä suurta merkitystä puolesta tai vastaan. KMW adjustable cheekpiece (ylös, alas, vasen ja oikea säätövara) ja two way adjustable buttplate ( ylös, alas), UIT- kisko ja michaels flushmount cupsit vasemmalla kyljellä edessä ja perässä ja "sniper fill weight." Värisekoitusta en muista, mutta ilmenee kuvasta. Tämä on oikeasti helvetin hyvä tukki. HP. 500 e
6.5 - 284 kerran ammuttuja hylsyjä 133 kpl ja kaksi kertaa ammuttuja 141kpl, kevyesti supistettuja molemmilla kerroilla ja ei ole ladattu kauhean kovia mällejä, nallit poistettu ja perusputsattu, ei kiillotettu tai trimmailtu mistään suunnasta. HP. 100 e
Avaamaton purnukka asianmukaisesti säilytettyä vihtahousun N140 ruutia, ollut minulla noin 2kk, sovitaan toimitus sitten erikseen. HP 80 e
AAC BLACKOUT® 18T Flash Hider Kierre 5/8 - 24 TPI eli kymppiarskan "normi" jenka. Kärsinyt kosmeettisia vahinkoja, myydään noin puoleen hintaan uuden hinnasta. Hp 75e
Magpul PSR ar- 15 versio väriltään musta. HP 200 e
Alkaa itsellä olemaan vähän ehtoopuolella myös varsikäsikranaatti/perunanuija aika mitä tähtäimiin tulee, niin laitetaan jokerina tällainen vähän harjoitusaseen päälle seisomaan jäänyt NF NXS SFP 3.5-15x56 mildot 0.1 mrad High speed tornit, zerostop ja valaistu ristikko. Tähtäimessä krylonia pinnassa ja on saanut muutenkin ihan isän kädestä, mutta täysin toimiva hemmetin hyvä kampe kyseessä. Haluaisin vaihtaa max x40 etulinssillä olevaan laadukkaaseen "taktiseen" variaabeliin. Suurennusalueet esimerkiksi 1-6, 2.5 - 10 jne. Välirahan kanssa tai ilman suuntaan tai toiseen.
Haikein mielin laitetaan vaihdolle, mutta se vaan nyt on arskojen päällä himpun verran epäkäytännöllinen.
Muittenkin tuotteiden kanssa vaihtoon kelpuutan: 223. rem patruunat, N150 ruuti, noin 40 cm tarkka - 1 moa 223. rem arskan piippu, DPMS ar-10 ja ar-15 low upperin kanssa sopiva 12 " kiskollinen kädensija
Koitan tänään ehtiä suorittamaan kuvaussavotan ja laitan kaikista kuvat : //https://picasaweb.google.com/ville.vahapassi
Yhteydet sitten miten itsestä tuntuu:
ville.vahapassi@gmail.com
040 4868759
YV
Terveisin,
Ville
Vihta n140, Magpul PRS ja 1 x tikka m65 lippaat myyty, aikalailla noilla hinnoilla.
Mäkkärin a5 myyty tuolla hinnalla
Molemmat kiväärit myyty yhdessä, hinnaksi muodostui 550 e
Unohtui mainita, että vaihdossa kelpuutetaan myös 30 rnd mustia magpul ar-15 lippaita ja että 6.5 -284 hylsyt ovat lapuan valmistetta.
Terveisin,
Ville
Molemmat m65 lippaat on nyt myyty
Alfa vaimennin ja 0 moa kisko myyty noilla hinnoilla
20 moa kisko ja tässä vielä jäljellä olevat:
AU northstar m18x1 .30 cal vaimennin, jolla ammuttu noin 500 lks HP. 100 e
Redding type s-match 284 win holkkisarja fl resize ja mikrometri luodinasetusholkki. Erikoisuutenahan näissä tuo "kaulus" supistusholkin sisällä, jolla voi säätää hylsynkaulan supistusastetta haluamakseen, irroitettava nallinpoistopiikin "laajennus osa" ja ilmeisesti tuolla luodinasetusholkilla sitten tulee luodit suoraan hylsyyn. Tarkkoja latauksia saatu aikaiseksi, eli kaippa siinä jotain taikaa sitten piilee. Tosiaan 284 win on käytännössä sama kaliiperi kuin 6.5 - 284, ainoana erona luodin läpimitta isompi, näin ollen supistukset onnistuvat tuota bushingia vaihtelemalla. HP 150 e
6.5 - 284 kerran ammuttuja hylsyjä 133 kpl ja kaksi kertaa ammuttuja 141kpl, kevyesti supistettuja molemmilla kerroilla ja ei ole ladattu kauhean kovia mällejä, nallit poistettu ja perusputsattu, ei kiillotettu tai trimmailtu mistään suunnasta. HP. 100 e
AAC BLACKOUT® 18T Flash Hider Kierre 5/8 - 24 TPI eli kymppiarskan "normi" jenka. Kärsinyt kosmeettisia vahinkoja, myydään noin puoleen hintaan uuden hinnasta. Hp 75e
Terveisin,
Ville
Runsaiden kyselyiden johdosta:
Hinta käteiskaupalle tähtäimelle on 1500 euroa, jonka itseasiassa tiedän olevan aika paljon tuon kuntoisesta tähtäimestä. Logiikka on valitettavasti kuitenkin se, että sillä rahalla pitää saada pienempi putki ilman suurempia odotteluita ( eli käytännössä uutena.) Putki on jatkuvalla käytöllä ja yksikin viikko ilman putkea muodostuisi kaltaiselleni henkikölle ylitsepääsemättömäksi ongelmaksi :neutral:
Valitellen,
Ville
TIputellaan lopuista hintoja, myytyä nämä on tarkoitus saada.
AU northstar m18x1 .30 cal vaimennin, jolla ammuttu noin 500 lks HP.80 e
Redding type s-match 284 win holkkisarja fl resize ja mikrometri luodinasetusholkki. Erikoisuutenahan näissä tuo "kaulus" supistusholkin sisällä, jolla voi säätää hylsynkaulan supistusastetta haluamakseen, irroitettava nallinpoistopiikin "laajennus osa" ja ilmeisesti tuolla luodinasetusholkilla sitten tulee luodit suoraan hylsyyn. Tarkkoja latauksia saatu aikaiseksi, eli kaippa siinä jotain taikaa sitten piilee. Tosiaan 284 win on käytännössä sama kaliiperi kuin 6.5 - 284, ainoana erona luodin läpimitta isompi, näin ollen supistukset onnistuvat tuota bushingia vaihtelemalla. HP 130 e
6.5 - 284 kerran ammuttuja hylsyjä 133 kpl ja kaksi kertaa ammuttuja 141kpl, kevyesti supistettuja molemmilla kerroilla ja ei ole ladattu kauhean kovia mällejä, nallit poistettu ja perusputsattu, ei kiillotettu tai trimmailtu mistään suunnasta. HP. 80 e
AAC BLACKOUT® 18T Flash Hider Kierre 5/8 - 24 TPI eli kymppiarskan "normi" jenka. Kärsinyt kosmeettisia vahinkoja, myydään noin puoleen hintaan uuden hinnasta. Hp 50e
Terveisin,
Ville
Hylsyt on myyty 80 e
Jos jollain on vastaavia lippaita, kiikaria tai ennen kaikkea tukkia niin olisin kiinnostunut. Hämäläinen, prkl...
AU NS myyty tolla hinnalla.
Tehdääs yhteenvetoa myymättömistä ja laitetaan kaapinperukoilta kuin salaman iskusta löytynyttä tavaraa vielä myyntiin. Uusista tavaroista löytyy kuvat kanssa tuolta kuvagalleriasta. //https://picasaweb.google.com/ville.vahapassi/Myyntia
Redding type s-match 284 win holkkisarja fl resize ja mikrometri luodinasetusholkki. Erikoisuutenahan näissä tuo "kaulus" supistusholkin sisällä, jolla voi säätää hylsynkaulan supistusastetta haluamakseen, irroitettava nallinpoistopiikin "laajennus osa" ja ilmeisesti tuolla luodinasetusholkilla sitten tulee luodit suoraan hylsyyn. Tarkkoja latauksia saatu aikaiseksi, eli kaippa siinä jotain taikaa sitten piilee. Tosiaan 284 win on käytännössä sama kaliiperi kuin 6.5 - 284, ainoana erona luodin läpimitta isompi, näin ollen supistukset onnistuvat tuota bushingia vaihtelemalla. HP 130 e
AAC BLACKOUT® 18T Flash Hider Kierre 5/8 - 24 TPI eli kymppiarskan "normi" jenka. Kärsinyt kosmeettisia vahinkoja, myydään noin puoleen hintaan uuden hinnasta. Hp 50e
DPMS 10-arskan vakiolaukaisukoneisto, en tunne näitä kovin hyvin mutta veikkaan että on aika kaamea laukaisu. Näistähän saa ihan ok kun itse jaksaa nähdä vähän vaivaa Kuvassa näkyvät asiat tulevat mukaan, ei pinnejä. Vaikka johonkin projektiin tai kolmosaseeseen. HP 40 e
Joku 45 asteen teräksinen offset mount, saanut vähän väriä pintaansa. Ei valitettavasti muistikuvaa mistä tämä on tullut tai että minkä merkkinen se on. Tollanen "katu-uskottava" lohikäärme logo. HP 30 e
Redding type s supistusholkin teräksisiä "kauluksia".291, .293 ja .294 HP 15e kpl
Tikka m695 alumiininen pohjarauta orkkislippaalle, joku on nähnyt paljon vaivaa ja tehnyt hyvää työtä tämän eteen "ammattimaisesti koneistettu." Jos on projektia ko aktiolla niin ostakaa ihmeessä muovirimpulan tilalle kunnon palikka. Mukaan ei tule jousia tai pinnejä, ne on kannibalisoitava alkuperäisestä. HP 50 e
.264 eli 6.5 mm luoteja, myydään könttänä. HP 100 e (sain laskukoneella näiden hinnaksi kaupasta ostettuna 135 euroa, ei tarvitse itse laskeskella.
Hinnat lapuan luotejen osalta ahti huvilalta ja sierran osalta hantaurukselta.)
- 32 kpl 9g Lapua Scenar
- 96 kpl 9g Sierra SPT GameKing (tämä oli uskomattoman tarkka luoti, ammuin tällä parempaa nippua kuin muilla kokelemillani luodeilla)
- 95 kpl 8g Lapua Scenar
- 121 kpl 9.3g Lapua FMJBT
Kerran päässä olleet ESS advancer v12 suojalasit kolmen värisillä linsseillä, mennyt tuo kova muovi keskeltä halki, mutta pysyy hyvin kasassa. Kova muovi on tuossa ikäänkuin kehys, joka on kiinnitetty pehmeämpään muoviin joka varsinaisesti on lasien koossa pitävä osa. Hp 20 e
Pikkuvariaabelin tarve on edelleen olemassa, joten edelleen vaihdossa on tuo aikaisemmin mainostettu nighforce ja laitetaan myös samaan vaihtosyssyyn Aimpoint Comp m4s QRP mountilla ja sillä perus riserilla, todellakin vaihdetaan ainoastaan ko tuotteeseen väirahalla suuntaan jos toiseenkin, aikaisemmasta poiketen en rupea myymään kumpaakaan näistä.
Kiitoksia kaikille tähänastisesta mielenkiinnosta,
Ville
Laitetaan vielä todennäköisesti viimeiset löydöt myyntiin:
3 kpl michaels flusmount cuppiin menevät hihnankiinnikeet mallia laadukkaita 15 e kpl
Ville
Luodit ja tikka m690 pohjarauta mennyt noilla hinnoilla.
.291 kaularengas myyty 15 e
Tiputellaan hintoja ja jatketaan myyntiä, itselle piipun vaihdon seurauksena jäänyt oivallinen arksan piippu ja säätöbloki myös lisäksi kaupan.
Redding type s-match 284 win holkkisarja fl resize ja mikrometri luodinasetusholkki. Erikoisuutenahan näissä tuo "kaulus" supistusholkin sisällä, jolla voi säätää hylsynkaulan supistusastetta haluamakseen, irroitettava nallinpoistopiikin "laajennus osa" ja ilmeisesti tuolla luodinasetusholkilla sitten tulee luodit suoraan hylsyyn. Tarkkoja latauksia saatu aikaiseksi, eli kaippa siinä jotain taikaa sitten piilee. Tosiaan 284 win on käytännössä sama kaliiperi kuin 6.5 - 284, ainoana erona luodin läpimitta isompi, näin ollen supistukset onnistuvat tuota bushingia vaihtelemalla. HP 120 e
AAC BLACKOUT® 18T Flash Hider Kierre 5/8 - 24 TPI eli kymppiarskan "normi" jenka. Kärsinyt kosmeettisia vahinkoja, myydään noin puoleen hintaan uuden hinnasta. Hp 40e
DPMS 10-arskan vakiolaukaisukoneisto, en tunne näitä kovin hyvin mutta veikkaan että on aika kaamea laukaisu. Näistähän saa ihan ok kun itse jaksaa nähdä vähän vaivaa Kuvassa näkyvät asiat tulevat mukaan, ei pinnejä. Vaikka johonkin projektiin tai kolmosaseeseen. HP 30 e
Joku 45 asteen teräksinen offset mount, saanut vähän väriä pintaansa. Ei valitettavasti muistikuvaa mistä tämä on tullut tai että minkä merkkinen se on. Tollanen "katu-uskottava" lohikäärme logo. HP 20 e
3 kpl michaels flusmount cuppiin menevät hihnankiinnikeet mallia laadukkaita 10 e kpl
Redding type s supistusholkin teräksisiä "kauluksia" .293 ja .294 HP 10e kpl
Kerran päässä olleet ESS advancer v12 suojalasit kolmen värisillä linsseillä, mennyt tuo kova muovi keskeltä halki, mutta pysyy hyvin kasassa. Kova muovi on tuossa ikäänkuin kehys, joka on kiinnitetty pehmeämpään muoviin joka varsinaisesti on lasien koossa pitävä osa. Hp 15e
Remingtonin valmistama 223. rem AR-15 kiväärin 50 cm piippu, nousu 1/9", kaasublokin paikan kohdalta 0.750", piipun päästä ennen kierrettä 0.65", piippu ennen kaasublokia 0.8", barrel extension tulee mukaan, kiväärikaasusysteemi, halutessaan kaasupilli ja kaasubloki mukaan, Päässä pissisarskan normi jenka. Hyvä kuntoinen. En osaa sanoa piipulla amuttua ls- määrää. Ehdin ampumaan piipulla 30 ls topshottia, pienellä otannalla totesin piipun heti ainakin palvelusammunta tarkkuuteen pystyväksi jopa halvalla paukulla. Eli osunta oli topshotilla NOIN 2 moa / 150 metriä. Eli pysyy hyvin 10 ringissä. Kuvat tuolla verkkokansiossa. HP 200e
JP enterprises kaasusäätöbloki, mid kaasupillillä, sisähalkaisija 0.934. Hp 50 e.
Ville