Kiitoksia vastauksista! Harmi kun ei voi peukuttaa, olisi aika simppeli tapa kiittää tekemättä yhtä lukematonta viestiä ehkä jonkun kiusaksi. Mutta kiitos, tuollainen voisi olla hauskaa, kun kisannut TA-hommia sen kymmenen vuotta, kuten IPSC:täkin, myös kiväärillä.. toki siinä ei ampumamatka ole koskaan kovin pitkä. Jos kisoihin Coloradoon osallistujat lukevat tätä foorumia, niin vilpittömästi toivon teille menestystä ja myös onnea kisaan!!! Vaikka onnella ei voiteta, niin sillä on usein kuitenkin vaikutusta, eli kun osaaminen ja tekeminen menee nappiin, niin onni auttaa loppuun..
Onnesta kommentti: itsellä kävi kerran Lapuan Sniper kisassa siten, että jouduttiin parini kanssa viimeiseksi pariksi ja yhdellä rastilla oli valaistusolosuhteet muuttuneet niin, että aurinko ikään kuin sammui ja 2 jasteria joutui metsään upotetuna aukealta kun ammuttiin vastavaloon, niin suureen pimeyteen, ettei millään keinolla kyetty toiminta-ajan aikana havaitsemaan kumpaakaan maalilaitetta ja rastilta tuli 0 pistettä. Edes se, että voitettiin kaikki muut rastit, myös se jossa oli 8 maalia/ampuja, jotka kaadoimme kaikki, että olisi saatu tuota menetetyn rastin takamatkaa kiinni ja tultiin vasta sijalle 2.