Pitkänmatkan ammunnan luvallisuus(laillisuus) omilla mailla

Aloittaja john, lokakuu 03, 2005, 11:15

« edellinen - seuraava »

john

Eli homman nimi on nyt tää: paikassa X olisi siis mahdollisuus ampua noin 1000 metrin päähän pellon yli nin että luoti pysyy varmasti omilla mailla. Tarkoitus on kasata maansiirtokoneilla maata suojavalliksi ja lisäksi paskaa kuten finnllavoja tms vielä lisämuuriksi(heinäpaaleja ei saatu tähän hätään). Ilmeisesti paikassa on myös metsää pellon jälkeen. Tarkoitus on myös ilmoittaa alueen ihmisille että alueella ammutaan ja myös poliisille.



kaverini kävi viikonloppuna tekemässä paikanpäällä lisäselvityksiä ampumapaikan ja rakennettavien suojavallien suhteen. Paikalla oli sattumoisin myös naapurissa asuva nimismies joka yllättäen sanoiin seuraavaa: "Minulle on ihan sama millä ammutte  kunhan ampumaetäisyys pysyy 150 metrissä" Että silleen. Se niistä pitkänmatkan ammunnoista. On kuulemma sivullisille vaarallista.  Ilmeisesti tällä vallesmannilla itsellään on tapana ampua millä huvittaa pitkin peltoa.



Eli kysymys kuuluu: 1Onko nimismiehellä oikeus määrätä tälläistä ampumaetäisyysmaksimia kun kysymys on  omista maista jotka ulottuvat yli kilometriin? jotenkin tuntuu että ei.

2 Mitä se  laki nyt oikein sanoo tästä omilla mailla ampumisesta että jos olen tehnyt viranomaiselle selväksi millä, mitenpitkälle milloin ja millaisilla turvatoiminpiteillä aion ampua, niin onko se nyt yksiselitteisesti laillista vai laitonta? Ei varmaan tietenkään kumpaakaan. Ampuma-aselaista en ainakaan löytänyt netistä mitään mainintaa asiasta.

mehtäneläin

#1
mahtoiko vallesmanni tarkoittaa ampumaetäisyyttä(ampuja-maali) vai sitä ettei rakennuksien vieressä ammuta(naapurin talo alle 150m päässä ampumapaikasta)...? :?
[img]

JpL

#2
Taisi tarkoittaa tuota 150 etäisyyttä lähimpään taloon, pihaan ja puutarhaan.

Saat ampua omilla maillasi niinkuin tahdot, mutta ilmoittaminen muille on tietysti asiallista. Vallin rakentaminen on erinomainen idea.
- \"Olen halunnut tehdä elämässäni vain kolmea asiaa: Kirjoittaa, metsästää, ja rakastaa.\"


Pantteri

#3
Uskoisin myös että hän tarkoitti 150m lähimpään rakennukseen, ei "nimismiehellä" ole lakiperusteita muuhun ammunnan rajoittamiseen em. tapauksessa.
Turvallisuus kaiken A ja O

espo

#4
Ampumaradalle tarvitaan luvat, joten pitäisi selvittää milloin kyseessä ei ole vielä ampumarata ja sen käyttäminen. Satunnainen aseen kohdistaminen ja maaliinampuminen omalla maalla ei kyllä mielestäni hevin mahdu ratatoiminnan piikkiin vaikka joka viikonloppu itsekseen ampuisikin omaksi huvikseen. Onneksi Suomessa saa ampua omalla maallaan jos ei aiheuta vaaraa/liiallista häiriötä muille (tästä varmaan se 150 metrin raja metsästyksessä asumuksesta, ellei asunnon haltija anna sitten lupaa ampua lähempää) ja jos yleisestä järjestyksestä ja vastaavasta annetut kuntakohtaiset määräykset eivät sitä ole kieltäneet esim taajamassa. Myös liiallinen melun aiheuttaminen voi ainakin teoriassa johtaa, joskin se on erittäin epätodennäköistä, ampumakieltoon tai vähintäänkin meluilmoituksen tekemisvelvoitteeseen.



Jos mukaan aletaan ottaa jatkuvasti kavereita, ja touhu alkaa olla säännöllistä, esim. joka toinen viikonloppu jatkuvasti toistuvaa kavereiden kanssa ampumista, ja ampumasessioissa ammutaan kymmeniä laukauksia per kerta, kannattaa alkaa ennalta selvittämään olisiko kyseessä ampumaratatouhu vai ei... Veikkaisin että tässä linjanvedossa jouduttaisiin etsimään ratkaisua viranomaispäätöksistä heti jos joku naapuri tai viranomainen väittää toimintaa ampumaratatoiminnaksi ja siihen vedoten vaatii ampumista lopetettavaksi ennenkuin toiminnalle on hankittu asianomaiset luvat.  



Sen onko joku ampuminen 'ampumaratatoimintaa' ratkaisee viimekädessä asianomainen lupaviranomainen (tai viranomaisen päätöksestä valitettaessa tuomioistuin), eli sekä lääninhallitus 'ampumarataluvan' osalta että ampumaradalle tarvittavan ympäristöluvan osalta kunnan asianomainen,  ympäristöluvan myöntävä lautakunta. Virkamiehiltä voi pyytää ennakkoon kannanottoa siihen, milloin ampuminen on senlaatuista että se on ampumaratatoimintaa ja sitä ei siksi voi ilman lupia harjoittaa edes omilla maillaan.  Suomessa luulisi maaseudulla kuuluvan asiaan että metsässä vähän paukkuu.

john

#5
Ilmeisesti asia on niin että tässä kyseisessä tapauksessa nimismies sanoi, että maksimi ampumaetäisyys AMPUJA-MAALi on 150metriä. Että voikohan hän nyt näin määrätä?



Sanomattakin on selvää että 150 metriä lähempänä toisten asusmusta ei ammuta mihinkään suuntaan.

TTK

#6
Moro! Meillä päin sattui sellainen tapaus ,että pojat ammuskelivat savikiekkoja soramontulla.Kateellinen naapuri ilmoitti viranomisille ammuskelusta MELUHAITTOIHIN VEDOTEN! ammuskelu loppui siihen kun poliisit tuli sinne! Lähin talo oli linnun tietä vajaa kilometri.Eli kannattaa ottaa tosiaankin selvää asioista.

JpL

#7
Hienoa. Mihin ne vetosi? Ainoa pykälä, mihin ne saattoi vedota, oli häiritseminen, ja jos esim. ammutaan pari kertaa kuukaudessa, voidaan väittää ihan aiheellisesti, ettei häirintää tapahdu. Meillä muuan Teemu ja Seppo (Sukunimiä ja osoitteita en mainitse paitsi jos tarvis on) yritti valittaa ammunnasta joka tapahtuu ehkä kaksi kestaa kuukaudessa, yleensä kuitenkin kerran tai puoli per kuukausi. Kun jeparit ei täällä ota asiaa tekemisikseen (jo pelkän idioottimaisen luonteen tähden) vedotaan kaikkiin naapureihin siihen kamalan ampumamelun tähden, joka kuulun kilometrin takaa kerran kuukaudessa tunnin ajan. Puhuin paikallisen poliisin kanssa ja homma oli selvä: Kun maanomistaja oli antanut luvan ja ampuminen oli harvaa, ei pykälä edes häiritsemisestä käynyt toteen.
- \"Olen halunnut tehdä elämässäni vain kolmea asiaa: Kirjoittaa, metsästää, ja rakastaa.\"


ESu

#8
Lainaus käyttäjältä: "espo" Sen onko joku ampuminen 'ampumaratatoimintaa' ratkaisee viimekädessä asianomainen lupaviranomainen* (tai viranomaisen päätöksestä valitettaessa tuomioistuin**), eli sekä lääninhallitus** 'ampumarataluvan' osalta että ampumaradalle tarvittavan ympäristöluvan osalta kunnan* asianomainen,  ympäristöluvan myöntävä lautakunta**. Virkamiehiltä* voi pyytää ennakkoon kannanottoa siihen, milloin ampuminen on senlaatuista että se on ampumaratatoimintaa ja sitä ei siksi voi ilman lupia harjoittaa edes omilla maillaan.

* appiukko, isäntä

** anoppi, emäntä



Vaimo on Lapualta ja Espon ylläkuvaama hakuprosessi menee juuri kuvatulla tavalla kun korvaa asteriskillä merkityt nimikkeet yo. "tahojen" kohdalle. Käytännössä lupabyrokratia hoituu siten että vie jouluna ison konjakkipullon (> V.S.) ja juhannuksena kossun rantasaunaan. Bonuksena luvan päälle tulee vapaavalintainen traktori-peräkärry-yhdistelmä ampumalavetiksi.



Käytössä on peltojen yli ulottuva 1290 metrin rata jonka turva-alueena jatkuu appiukon metsät jokusen kilometrin maalialueen taakse.



Kesällä MSa:n kanssa touhutessa ainoa "ympäristöhaitta" koko päivän ammuntojen jälkeen oli paikalle eksynyt naapurin vanha isäntä jonka tarkk' ampujajuttuja jouduimme kuuntelemaan iltahämäriin asti.


Lainaus käyttäjältä: "espo"Suomessa luulisi maaseudulla kuuluvan asiaan että metsässä vähän paukkuu.


Se on juuri näin.
===============

-ESu

MSa

#9
Maaseudulla kuuluu paukkua aina vähän.



Kotopuolella naapurit totutettiin 80- ja 90-luvulla ao. toimesta pistoolin / kiväärin / haulikon paukkeeseen viikottain.



2000 luvulla muutaman kerran polliisit on soitelleet ja kyselleen (seudulle muuttaneiden urbaaninaapurinen pyynnöstä) "että mitäs siellä ammutaan ja häiritään viherpiipertäjäpasifistijokamiehenoikeusaktivistien mökkielämää. Juttu ja soitot on loppuneet sillä, kun olen polliiseille sanonut, että "maanomistajan luvalla, laillisilla aseilla, turvallisuus huomioiden metsästetään / harjoitellaan ammuntaa".



Oman subjektiivisen arvioni mukaan pauke on ajoittain "helvetillistä".



MSa
[url=https]

JpL

#10
Make: Mulle yksi naapurin idiootti kerran alkoi valittaa tällä foorumilla että kutsuu jeparit jos ammutaan vielä. Aika hupaisa homma kun mulla oli nimenomainen lupa ampua ko. maanomistajan mailla. Olin vielä itse sattumalta sanonut aikaisemmin ko. tytölle, että ta-killan saitin kanssa vaihdetaan ajatuksia, joten jäljet johti "sylttytehtaalle"

Paikallinen kyläpoliisi vain totesi, että kun maanomistajalla on lupa, ei siinä mitään. Kaikki turvallisuusnäkökohdat oli ihan ok, eikä kukaan voi vakavasti valittaa häiriöstä jo, pari kertaa kuukaudessa ampuu tunnin kaksi.
- \"Olen halunnut tehdä elämässäni vain kolmea asiaa: Kirjoittaa, metsästää, ja rakastaa.\"


Peltsu

#11
Jotain kokemuksia ... asustellessa ruuhkasuomen laitamailla tehtiin erään maaomistajan maille "a-rata" koppeineen päivineen. Viranomainen ei asiaa selvittäessä katsonut meidän rakentavan a-rataa vaan harrastavan ammuntaa omalla maalla niin kauan kun homma oli tietyssä pienessä piirissä, ts. maanomistaja salli muutaman kaverin käydä paukuttelemassa. Paukuttelu oli kyllä välillä ihan reilun puoleista ja naapureita oli niin että salaa hommaa ei voinut tehdä.



Samoin, ammuttiin yhteiskunnan omistamalla vanhalla soramontulla ja siitä tuli valituksia. Joku herkkäkorvainen oli kuullut paukuttelun. Viranomaiset tulivat paikalle ja totesivat että pojjaat ampuu asiallisesti asetettuja maalitaulua asiallisen oloisesti, tutkivat kantoluvat ja antoivat pari vinkkiä läksiäisiksi.  Puskaradio kertoi että myöhemmät närkästyneet soitot eivät enää saaneet virkavaltaa liikkeelle, kun mitään laitonta tai yleisesti haitallista toimintaa ei esiintynyt.



Nyttemmin asun valtionmaitten keskellä ja kun liipasinsormea alkaa syyhyttämään niin jonnekin hakkuuaukolle ammuskelemaan, huomioonottaen turvallisuus, eikä viranomaisilla ole tuohonkaan mitään sanottavaa.



Joten se käsitys on virkavallan toiminnasta että keskimääräistä asiallisempaa toimintaa heiltä kun kyseessä on ampumaharrastus. Ja en näe mitään syytä olla ilmoittelematta etukäteen, vaikkapa kauden alussa,  että nyt tietyllä alueella saattaa kesän ajan pauke kuulua.

SaraJani

Liippaa niin läheltä tämä vanha aihe, hoksaako kukaan lain puolesta ongelmia jos menen valtion metsäautotielle ampumaan tien suuntaisesti pilkkaa? Olisi tuossa aivan loistava paikka ampua vajaaseen kilometriin, tauluhan tulisi metsäautotien päähän ja kyseiseen paikkaan on yleiseltä tieltä matkaa 14km ja lähimpään asuttuun taloonkin 6km eli aikamoinen korpi on kyseessä.

HJu

Tieltä ei saa metsästää joten varmistuttava siitä että ei aleta väittämään metsästettävän tieltä.

Tien ominaisuuksiin kuuluu että sitä pitkin on helpompi liikkua. Metsästä saattaa sen vuoksi tulla yllättäen joku marjanpoimija tulilinjalle. Jos tienvieriä on raivattu, niin se antaa vähän pelivaraa.

Suomessa ei niin syrjäistä paikkaa ole etteikö siellä ammunta jonkun korvaan kuuluisi ja etteikö siellä voisi olla muita kulkijoita.

Yhteenvetona: Tietääkseni metsäautotien käyttö tarkkuusammuntaan on ok. Joku taustavalli olisi kuitenkin hyvä, muuten ne luodit lentää jopa 4-5km.
Terveisin,


HJu

Jarmando

Metsästäjä-lehdessä tuota oli kysytty muodossa: Jos valtion-mailla metsästäessä vaikkapa kaatuu ja pitäisi tarkistaa aseen kohdistus, saako? Lakimiehen vastaus oli yksiselitteisesti että ei. Valtionlupiin ei sisälly muuta kuin metsästys ja laki kun sanoo että "maanomistajan luvalla", niin sellaisen saaminen lienee vaikeaa. Minkään viranomaisen on helpompi kieltää, kun alkaa selvittämään/miettimään että tuleeko seurauksia.

Edellinen kysymys ei sisältänyt mainintaa metsästyksestä, mutta maalaisjärjellä ajatellen metsästysluvilla olisi maa-alueeseen jo "alustava kiinnitys". Toisin kuin pelkkä satunnainen ammunta.

Jos seutu on karua, niin ainahan voi koettaa "omalla riskillä"? Mutta kyllä se kaikesta valittamisen kulttuuri on levinnyt harmiksi maaseudullekin.