TRG 22 - TRG22 A1

[Petsku]

Morjensta kaikille!
Olen aivan aloittelija, ja lähinnä harjoitellut tähän saakka 22LR -100m.

Lupahaku sisässä (ruuhkaa, saattaa mennä prikanmaalla jopa 4kk) ja aseen hankinta edessä.

Onko tietoa / kokemusta A1;n paremmuudesta aseena jos unohdetaan taittoperä ja käsiteltävyys, esim. tarkkuudessa, laukaisu, ym.?
Kaliiberiksi olen valinnut 308win.
Hintaero on kumminkin aika mittava ja A1 käytettynä lähes mahdoton löytää.

[HJu]

Piippu on sama, lukonkehys on sama ja laukaisukoneisto on sama TRG-22 ja TRG-22 A1. Tukkia lukuunottamatta ovat sama ase.

Jos jätetään tukit pois, niin mitään eroa noiden välillä ei ole.

Jos haluat taittoperän niin niin A1 on ihan hyvä ratkaisu. Jos et sitä tarvitse, niin hanki tavallinen ja säästyneellä välirahalla hyvä optiikka.

[SO]

Kysehän on lähinnä omasta tarpeesta, onko tarvetta kiinnittää etutukkiin lämppäriä, VVtä, IP-valaisua tms. Raudoilta ja laukaisultahan ne on samoja. Itse ostaisin käytetyn 22n mielummin kuin 22 A1n. Saa tähtäinlinjan alemmas kun en näe tarvetta 30MOA kallistetulle kokopitkälle kiskolle ja ITRS kiskolla tarvittaessa nuo edellä mainitut helyt tarvittaessa kiinni.

[oho osu]

Moni on kommenttien perusteella tykännyt uuden tukin nopeasti jousisäädettävästä perästä. Nopea vaihtaa esim. makuu- ja pystyasentojen vaatimiin peräpituuksiin.

Itekin pummasin eräässä haasteessa yhden laukauksen, kun mun AR-10:n peränä oli Magpulin PRS Gen3, joka on käytännössä vakiomittainen ja mun lyhyille käsilleni istuma-asennossa ylipitkä. Kun piti ampua kaksi laukausta istualteen aikarajassa eka osui, mutta toiseen en ehtinyt enää pakkokurottaa tähtäinkuvaa ajoissa. Olen tosin maailman jäykin istuja muutenkin.

[SO]

Karu totuus on se, että ei niitä säätöjä tarvii muuttaa asentojen mukaan jos osaa ampua. Ite olen ruuvannut säädöt kiinni että saa välykset pois. Se on vähän sama kuin kilpa-autohommissa kun kuski pyytää säätämään jotain ja hetken kolistelee jakoavainta tekemättä mitään niin kuskin mielestä on heti parempi.

[oho osu]

Paitsi toki silloin, kun se perä on absoluuttisesti niin pitkä, ettei omat kädet / silmä yllä pahasti jäpittämättä kaikissa asennoissa.

Ääriasennot mitä voi kokeilla on makuu eteenpäin tai sitten sellainen istuminen selkä suorana jalat eteen harallaan. Eli tämä: https://youtu.be/5YWOI7cOwJ0?t=440 .Mahdollisesti kyseisessä haasteessa olisi voinut ristiä jalkansa, ei tullut mieleen kysyä, toki sitten keikkuvampi asento.

[Koheltaja]

Karu totuus on se, että ei niitä säätöjä tarvii muuttaa asentojen mukaan jos osaa ampua. Ite olen ruuvannut säädöt kiinni että saa välykset pois. Se on vähän sama kuin kilpa-autohommissa kun kuski pyytää säätämään jotain ja hetken kolistelee jakoavainta tekemättä mitään niin kuskin mielestä on heti parempi.

Komppaan tätä. En ole koskaan ymmärtänyt että perää säädetään kun asento muuttuu tai vaatetus lisäääntyy-vähenee, turhia muuttuvia tekijöitä osuntaan. Kerralla säädöt kohdalleen joka tarkoittaa kompromissia eri asentojen osalta ja sen jälkeen keskitytään ampumiseen, opitaan luottamaan aseeseen ilman toistuvaa säätämistä.

Radalla ja kotona on toki aikaa muutella tukin setuppia mutta siihen se sitten jääkin. Kun tilanteet alkaa muuttumaan ja pitää sopeutua reaaliajassa eri asentoihin niin ei siinä sanota että ootas hetki, mä vähän ruuvaan perän säätöjä tähän asentoon sopivaksi.

Säädöillä haetaan toimiva kompromissi jonka kanssa tullaan toimeen. Siihen tarkoitukseen käy lähes mikä tahansa tukki missä on vähintään perän pituuden ja mahdollisesti korkeuden säätö sekä poskipakan säätö. Turha monimutkaisuus tukissa harvoin parantaa kenttäominaisuuksia, käyntiä tai ampumataitoja.

Mutta jos mulla olisi pinkka kunnossa ja pitäisi valita 22 tai A1 niin ostaisin A1:en ihan siksi koska se on paremman näköinen silmään kun perinteinen TRG

[metsienmies]

Paitsi toki silloin, kun se perä on absoluuttisesti niin pitkä, ettei omat kädet / silmä yllä pahasti jäpittämättä kaikissa asennoissa.

Ratkaisuna tähän on lyhyt vetopituus. Itse PRSää päälajina harrastavana voin sanoa että monella on vetopituus kiväärissä säädettynä aivan liian pitkäksi. Lyhyellä vetopituudella pääset käytännössä asennossa kuin asennossa olkapäät tasalla samassa linjassa aseen taakse, eikä tarvii kurotella. Kiikari sellaiselle paikalle, että optimi silmänetäisyyden saavuttamiseksi mahdollisimman vähän tarvitsee päätä liikutella edes takas.

Myös hirven kävelyä/juoksua harrastavana voin sanoa että käytännössä puhtaasti kädenpäältä ammuttaessa tollanen prs vetopituus on aavistuksen liian lyhyt, mutta kuinka moni ampuu ta/prs-kiväärillä ilman mitään tukea?

[Ippe69]

Kun opettelee käyttämään asettaan niin perän säätö on hyvin nopea toimenpide, siksihän niissä on PIKAsäätö.
Ei ole mitenkään mahdollista tehdä yhtä säätöä joka olisi ympärivuoden kaikilla varusteilla ja tilanteissa hyvä tai edes kohtalainen. Radalla siihen ei juuri ole tarvetta, mutta maastossa kun ammutaan joskus talvivaatteeissa ja reppu selässä niin perän pitää olla monta senttiä lyhyempi kuin pötköttelyasennossa ilman ylimääräisiä varusteita. Lyhyellä perällä onnistuu kyllä melkein mikä vain asento, mutta käy raskaaksi jos yhtään pidempään pitää pötkötellä ja varsinkin jos tähystää tähtäinkiikarilla. Kiikarin ominaisuudet vaikuttaa myös paljon, jotku on paljon tarkempia silmän etäisyydestä kuin toiset.

[metsienmies]

Ei ole mitenkään mahdollista tehdä yhtä säätöä joka olisi ympärivuoden kaikilla varusteilla ja tilanteissa hyvä tai edes kohtalainen.

Taidan olla itse ruumiinrakenteeltani niin siunattu ettei itsellä ole kivääreissä vetopituus ikinä ollut mitenkään kompromissi ihan sama miltä asennolta ampuu. Pikasäädöllisiä tukkeja ollut eikä oo ikään kaivannut muuta kuin pakkaa, sekin lähinnä puhdistuksen takia.

Komppaan kommenttiasi täysin jos kyse olisi haulikkoammunnasta, sillä haulikkoa ammutaan perällä. Kiikarikivääreissä taasen vetopituus on huomattavasti paljon merkityksettömämpi.

Mutta jos pikasäätöjä haluaa kiin a1 perä on säätöjen puolesta loistava, tai esimerkiksi spuhrin sics tukki.

[oho osu]

Ja saahan A1:een kiinni etutukkiin nopeustutkaa, kameraa, valoa, tms. kätevästi.
M-lok-Picatinny adapteri vain, ja sitten jatketaan laitteen omalla picatinny-pikakiinnikkeellä.

[MOj]

Kun opettelee käyttämään asettaan niin perän säätö on hyvin nopea toimenpide, siksihän niissä on PIKAsäätö.
Ei ole mitenkään mahdollista tehdä yhtä säätöä joka olisi ympärivuoden kaikilla varusteilla ja tilanteissa hyvä tai edes kohtalainen.

Näin. TRG:llä, missä orkkis taittoperä pitkään ampuneena olen tottunut säätämään tarpeen mukaan asennon tai muiden olosuhteiden sitä vaatiessa. Miksen säätäisi, kun se on helppoa, nopeaa ja vaikuttaa aivan varmasti lopputulokseen. Jos aikapaine on niin kova, ettei edes tähän ole aikaa niin sitten pitää vaan ampua. Jos ampuisin kiväärillä, missä säätämiseen tarvitaan työkaluja, tai käsin aukoa ja kiristellä jotain ruuveja, niin en säätäisi, vaan silloin pitäisi tyytyä kompromissi vetopituuteen.

[MOj]

Morjensta kaikille!
Olen aivan aloittelija, ja lähinnä harjoitellut tähän saakka 22LR -100m.

Lupahaku sisässä (ruuhkaa, saattaa mennä prikanmaalla jopa 4kk) ja aseen hankinta edessä.

Onko tietoa / kokemusta A1;n paremmuudesta aseena jos unohdetaan taittoperä ja käsiteltävyys, esim. tarkkuudessa, laukaisu, ym.?
Kaliiberiksi olen valinnut 308win.
Hintaero on kumminkin aika mittava ja A1 käytettynä lähes mahdoton löytää.

Pitkän linjan TRG miehenä kallistun yhä edelleen perus 22:een. Huomattavasti halvempi, kevyempi saman mittaisella piipulla ja parempi painopiste., tähtäinlinjan saa lähemmäs piippulinjaa ilman picatinny kiskoa. Lisäksi en tykkää raastinrautatukeista. Tarkkuudessa tai koneistoissa näissä ei juuri eroja ole. Sitten jos on tarvetta lisävarusteille, esim. Add On lämpötähtäimelle, niin  A1: een saa niitä paremmin kiinni.

[HJu]

Tuo matalan tähtäinlinjan tavoittelu pitkän matkan tarkkuusaseissa on vähän hassua. Ensinnäkin ne halkaisijaltaan luokkaa 62-65mm objektiivit suojaläppineem väkisin nostaa tähtäinlinjaa ylöspäin joka tapauksessa ja jos etutukki peittää piipun niin tähtäintä joudutaan nostamaan vielä lisää jotta objektiivi ei hakkaa kädensijan.

Kovarekyylisissä aseissa on vielä eduksi että perä on siellä kainalokuopassa eikä solisluun päällä jolloin on suotavaa että tähtäinlinja on melko korkealla jotta perä on siellä missä pitää ja päätä ei tarvitse taivuttaa luonnottomaan sykkyrään.

Tuon matalan tähtäinlinjan tavoittelun ymmärrän lyhyen matkan metsästysaseissa ja Scout-kivääreissä. Pitkän matkan aseissa se on enemmän huono kuin hyvä asia ainakin omalle kropalle. Tällöin myös säädettävä poskipakka on eduksi.

[MOj]

Hassusta tiedä, sanoisin ennemmin että sopivan tähtäinlinjan tavoittelu. Taittoperä TRG 22 ja 42 ilman picantinny kiskoa, Spuhrin ST-4801 13mil jalustalla ja 35mm korkeana tuo itselle sen 65mm objektiivilla olevan tähtäimen okulaarin aivan optimi korkeudelle, ja kuitenkaan ase ei tunnu yhtään kiikkerälle korkeutensa puolesta. Aivan täydellinen paketti.

Edit: mitä enemmän pystyt olemaan RENNOSTI levynä maata vasten, sitä tukevampi asento on makuulta. Mitä enemmän tähtäinlinja nousee, sitä enemmän yläkroppa erkanee tontista, ja joudut enemmän kyynärpäiden varaan. Näin tulee helposti jännitystiloja. Esim. TRG M10 aseen korkeampi profiili ja pakotetusti korkeammalla Spuhrin picantinny jalustalla häviää omalle TRG 22 ja 42 kombolle ampumaergonomian puolesta sata nolla.