Tuo otsake kuulostaa liki X-Files ajattelulta,mutta kuvailen tapahtuman,joka on toistunut vanhemman nyt jo 8 vuotiaan sileäkarvaisen noutajan kanssa rasvatyyninä päivinä jo tosi monta kertaa ja laittanut miettimään asiaa.
Koira on kokenut,älykäskin ja sitä treenataan "kylmällä riistalla" varikset jne. ympäri vuoden.Hajuaistikin vaikuttaa laadukkaalta.
Olin huomannut n.500 m:n pääsä tiestä keloryhmässä istuvan teeriä jo kaksikin kertaa ohi ajaessani ja päätin,että tuohon tulen joku aamu kytikselle.
Koiran ainut vika on,että se meinaa vinkua passissa ja vaikka vaimo on "ammattilainen" noutajien kouluttamisessa,tuota piipittämistä ei ole kokonaan saanut "hermo kontrollia" harjoittelemallakaan pois.
Jätin koiran autoon häkkiin jaa hiippailin n.250 metrin päähän keloista.Suhauttelin ja kohtahan teeriparvi lehahti keloihin.
Tiputin teeren ja saapastelin taimiston läpi takaisin autolle.Vaihdoin kiväärin haulikkoon ja päästin noutajan irti.
Komensin vierelle ja vaikka intoa oli niin sain koiran mukananani ampumapaikalle ja sanoin VAPAA ilman suunnan näyttöä.
Koira katosi viereltä ja ehdin kävellä alle 100 metriä ampumasuuntaan,niin kuulin että koira juoksee oikealta ohi pirun kovaa auton suuntaan.
Ja ei mennyt kuin hetki niin tuli jo autolta päin teeri suussa luokseni.
Tuollaiset tapahtumat ovat toistuneet usein ja kun takuulla koira ei voi tyynellä haistaa tippunutta lintua 200 m+ päästä ja nouto tapahtunut niin nopeasti ettei löytäminen ole perustunut kentän haravointiin,niin pakosta herännyt ajatus,että ottaako suunnan ruudin hajuvanasta vai miten ihmeessä noin voi tapahtua?
Yksi kerta voisi mennä sattuman piikkiin,mutta noita tapahtunut jopa useamman syksyssä ja laittanut miettimään.
Timppa
Ps.Kuvassa oleva pentu ei vielä tahdo löytää lintua muualta kuin vanhemman suusta-:).
