Tarttee avautua.
Eduskunnan eräkerho sai jommosen paskamyrskyn niskaansa kun laillisessa karhujahdissa kaataneet laillisen karhun ja olivat kuvassa.
Kaupunkilaistuminen/ luonnosta vieraantuminen tuon muutoksen suhtautumisessa metsästykseen lie pääosin tehnyt.
Itse näen metsästyksen monella tapaa hyvänä asiana. Se laittaa harrastajiaan liikkumaan (kansanterveys),myös henkiselle terveydelle hyvä tasapainottaja hektiselle työ/perhe elämälle,
Maanpuolustuksenkin kannalta metsästys pitää yllä ampumataitoa,suunnistus taitoa,selviytymis taitojakin.
Saaliiksi saadaan lihaa (lähi ruokaa),joka on kasvanut vapaana ja ei ole juurikaan kasvaessaan aiheuttanut "tuotantokuluja" tai saastuttanut ympäristöä.
"Hankintakululla" metsästäjät luovat työpaikkoja alan toimijoille.
Ja on myös lajeja joita pitääkin vähentää esim. jotkut vieraslajit ja kukapa noita vähentää muut kuin metsästäjät.
Häirikkö pedotkin jäävät usein metsästäjien kontolle,kun poliisilla on muuta tärkeämpääkin tekemistä.
Tähän on tultu,että saatu laillista hyvää harrastusta harrastavat tuntemaan,että ovat "omenavarkaissa".
Ei hemmetti tuo noin saa mennä.
Timppa
Ps.Kevennykseksi kuva noudosta,jossa n.250 m:n edestakainen noutomatka nosti sykkeet tappiin ja sai paidan märäksi hiestä.
Voitelusta ei tuohon aikaan hiihtelyssä ole apua.
Kaverini nouti yhden ilman suksia ja sitten tarttikin noutaa uponneet kumisaappaat toisella noudolla...