TARKKA-AMPUJAKILTA
Avoin Keskustelu => Eränkäynti => Aiheen aloitti: jli - Lokakuu 26, 2021, 08:08
-
Jonkin verran on tullut jo metsästettyä ja muutamat kumisaappaat poljettua läpi. Silti ei ole vielä ikinä tullut vastaan sellaista, että olisi metsästystilanteessa leposykkeellä kuivissa olosuhteissa päässyt ampumaan liikkumattomaan kohteeseen 100 m päästä hyvältä tuelta istualtaan pöydän päältä tai makuulta, puhtaalta tasaiselta alustalta.
Käytännössä aina on ampumisasennossa jotain toivomisen varaa; joskus keleissäkin. Välillä oikein hyvällä tuurilla on päässyt ampumaan jostain olkipaalin tai repun päältä, mutta yleensä edes puuhun nojaaminen tai polvelta ampuminen ovat jo luksusta. Ainakaan näissä maastoissa rataolosuhteita ei mitenkään saa metsään; ei edes lähelle. Pitäisi siis tuoda metsän olosuhteet radalle.
Miten tuollainen onnistuisi? Kaveri ruiskuttaa puutarhaletkulla vettä päälle, toinen tökkii tikulla simuloiden hirvikärpäsiä ja itikoita ja kolmas puhaltaa lehtipuhaltimella leikkien tuulenpuuskia? Sitten esteitä eteen niin paljon ettei läpi näe, korvanappi huutamaan rätinää ja kyseenalaisia kommentteja, ja maali hyppimään satunnaisesti eri suuntiin? Jos ei ihan noin pitkälle menisi, mutta jotain pitäisi keksiä, että voisi harjoitella enemmän todellisten tilanteiden ongelmia.
Perusongelmahan on se, että kukaan ei halua ampua radalla huonoja tuloksia huonoissa olosuhteissa huonosta asennosta, kun penkistä saa paljon parempia tuloksia. Minä voisin silti yrittää, koska en kilpaile ja radalla ei yleensä ole samanaikaisesti ketään muita. Olisiko ideoita, minkälaisia haittoja radalle voisi helposti tuoda niin, että pääsisi lähemmäksi todellisia olosuhteita?
-
Viime viikonlopun perusteella lammikko jossa on vettä ja sohjolunta 10cm. Siitä kun kokeilee makuulta 200m teeren kuvaa samalla kun sohjovesi alkaa valumaan housujen sisään niin saa vähän edes haastetta :D
-
Taikka kun katseli videoita Finnish Brutalitystä, niin ainakin munaskut kastuivat suurimmalta osalta "miesoletetuilta", näytti tuloslistassa olevan tosin"naisoletettujakin". Oli mitäoli niin itsensä ovat likoon laittaneet ja propsit siitä.
Voi sitä radallakin yleensä ampua erilaisista asennoista ja eikä välttämättä katoksesta. Talvellakin ja syksyn/kevään keleillä löytyy haastetta monesti.
-
Joo mutta katoppakö jos sinne radalle menee täysin tyynellä, selkeällä kelillä, saa parempia tuloksia. Pitää tosiaan yrittää ryhdistäytyä ja koettaa etsiä jotain edes vähän todellisia olosuhteita muistuttavaa radalta.
-
Jonkin verran on tullut jo metsästettyä ja muutamat kumisaappaat poljettua läpi. Silti ei ole vielä ikinä tullut vastaan sellaista, että olisi metsästystilanteessa leposykkeellä kuivissa olosuhteissa päässyt ampumaan liikkumattomaan kohteeseen 100 m päästä hyvältä tuelta istualtaan pöydän päältä tai makuulta, puhtaalta tasaiselta alustalta.
Käytännössä aina on ampumisasennossa jotain toivomisen varaa; joskus keleissäkin. Välillä oikein hyvällä tuurilla on päässyt ampumaan jostain olkipaalin tai repun päältä, mutta yleensä edes puuhun nojaaminen tai polvelta ampuminen ovat jo luksusta. Ainakaan näissä maastoissa rataolosuhteita ei mitenkään saa metsään; ei edes lähelle. Pitäisi siis tuoda metsän olosuhteet radalle.
Miten tuollainen onnistuisi? Kaveri ruiskuttaa puutarhaletkulla vettä päälle, toinen tökkii tikulla simuloiden hirvikärpäsiä ja itikoita ja kolmas puhaltaa lehtipuhaltimella leikkien tuulenpuuskia? Sitten esteitä eteen niin paljon ettei läpi näe, korvanappi huutamaan rätinää ja kyseenalaisia kommentteja, ja maali hyppimään satunnaisesti eri suuntiin? Jos ei ihan noin pitkälle menisi, mutta jotain pitäisi keksiä, että voisi harjoitella enemmän todellisten tilanteiden ongelmia.
Perusongelmahan on se, että kukaan ei halua ampua radalla huonoja tuloksia huonoissa olosuhteissa huonosta asennosta, kun penkistä saa paljon parempia tuloksia. Minä voisin silti yrittää, koska en kilpaile ja radalla ei yleensä ole samanaikaisesti ketään muita. Olisiko ideoita, minkälaisia haittoja radalle voisi helposti tuoda niin, että pääsisi lähemmäksi todellisia olosuhteita?
Ei tässä tarvita mitään taikatemppuja. Ihan perus offhand treeniä 100m tauluun.
Tässä kilpa-ampujalta vinkkejä:
https://www.youtube.com/watch?v=rhTvsL7TmOM
Siitä omaan harjoitukseen soveltavin osin. Vaikeimpia asioita kaikessa vähääkään dynaamisemmassa ammunnassa on offhand treeni, joten harjoittelemalla sitä, ihan sama millä asejärjestelmällä, tukee ihan kaikkia ammunnan alalajeja. Sitähän voisi ajatella, että se on yhden platen SRA rasti ja ohilaukauksella jää osumakerroin nollille. ;D
Edit:
Esim 20 patruunan harjoitteluohjelma:
1. 10 laukausta offhand.
2. 5 laukausta pystypylvään vasemmalta puolelta tukea ottamalla.
3. 5 laukausta pystypylvään oikealta puolelta tukea ottamalla.
Ennen jokaista laukausta tee nopealla tempolla 10 kyykkyä. Tee jokainen laukaus perusteellisesti yksittäisenä harjoitteena ja pidä tauko analysointia varten. Kokeile asentoja kuivaharjoitteena aina ennen laukausta.
-
Ei kai vesisade tai märät olosuhteet ole ongelma, koska se on varustekysymys. Oleellisempia lienevät vapaan piippulinjan saaminen yhdistettynä aseen hyvää tuentaan ja tuulen lukemiseen. Näitä voi harjoitella radallakin.
Heittelee siis kaikenlaista kamaa sikin sokin siihen radalla ampumapaikalle, jättää hiekkapussin pois aseen alta ja käy tuulisella kelillä radalla. Kun joutuu laittamaan kehon epänormaaliin (epämukavaan) ampuma-asentoon, ase on tuettuna poikkeavasti ja tuulikompensaatio huomioitava, niin ratalaukaus muistuttaa vaativaa riistalaukausta.
Itse pidän haastavimpana vapaan piippulinjan varmistamista ja aseen tuentaa kahdesta pisteestä eli bipod ja perä. Usein aseen joutuu laittamaan jonkin kiven/kannon päälle, jotta piipun saa pois risukosta tai heinikosta. Ampuma-asento on tällöin istuva/puolimakaava ja asetta ei tahdo saada tuettua kahdesta kohdasta vaan ainoastaan edestä bipodilla tai etutukki hanskojen päällä. Reipasta tuulikompensaatiota harvoin tarvitsee, koska silloin ei lintukaan puussa istu.
Olisiko radalla siis yksi harjoite ampua ase tuettuna vain edestä vaikkapa tuolin päältä?
-
Ei kai vesisade tai märät olosuhteet ole ongelma, koska se on varustekysymys. Oleellisempia lienevät vapaan piippulinjan saaminen yhdistettynä aseen hyvää tuentaan ja tuulen lukemiseen. Näitä voi harjoitella radallakin.
Heittelee siis kaikenlaista kamaa sikin sokin siihen radalla ampumapaikalle, jättää hiekkapussin pois aseen alta ja käy tuulisella kelillä radalla. Kun joutuu laittamaan kehon epänormaaliin (epämukavaan) ampuma-asentoon, ase on tuettuna poikkeavasti ja tuulikompensaatio huomioitava, niin ratalaukaus muistuttaa vaativaa riistalaukausta.
Itse pidän haastavimpana vapaan piippulinjan varmistamista ja aseen tuentaa kahdesta pisteestä eli bipod ja perä. Usein aseen joutuu laittamaan jonkin kiven/kannon päälle, jotta piipun saa pois risukosta tai heinikosta. Ampuma-asento on tällöin istuva/puolimakaava ja asetta ei tahdo saada tuettua kahdesta kohdasta vaan ainoastaan edestä bipodilla tai etutukki hanskojen päällä. Reipasta tuulikompensaatiota harvoin tarvitsee, koska silloin ei lintukaan puussa istu.
Olisiko radalla siis yksi harjoite ampua ase tuettuna vain edestä vaikkapa tuolin päältä?
Hyviä vinkkejä, mutta tavallisessa metsästyksessä harvoin tulee yli 100m riistalaukauksia. Erikseen sitten Jenkkien ELR metsästykset. Edes kovassa puhurissa ei tartte paljoa tuulikorjauksia 100m etäisyydelle kun ammutaan sellaista 20cm platen kokoista maalia.
Edit: Ah, pahoittelut, itse tietysti oletin peura-/hirvimetsästyksen, en lintumetsästystä.
-
Ei tässä tarvita mitään taikatemppuja. Ihan perus offhand treeniä 100m tauluun.
Tässä kilpa-ampujalta vinkkejä:
https://www.youtube.com/watch?v=rhTvsL7TmOM
Siitä omaan harjoitukseen soveltavin osin. Vaikeimpia asioita kaikessa vähääkään dynaamisemmassa ammunnassa on offhand treeni, joten harjoittelemalla sitä, ihan sama millä asejärjestelmällä, tukee ihan kaikkia ammunnan alalajeja. Sitähän voisi ajatella, että se on yhden platen SRA rasti ja ohilaukauksella jää osumakerroin nollille. ;D
Tuossa erona on se, että maalin paikka on etukäteen täsmälleen tiedossa ja ampuma-asentoa voi hieroa loputtomiin tuota nimenomaista pistettä varten. Jos taas saalis ilmestyykin vaikka 90 astetta sivusta ja pienikin liike ampujalta saa sen pakenemaan, silloin pitää äärettömän varovasti yrittää kääntää asetta oikeaan suuntaan ilman, että omaa asentoa pystyy juuri muuttamaan (esim rapsakalla pakkaskelillä jalkojen paikan muuttaminen kajahtaa hiljaisessa metsässä todella pahasti).
Vapaalta harjoittelu on kyllä varmasti hyödyllistä tuosta huolimatta.
-
Hyviä vinkkejä, mutta tavallisessa metsästyksessä harvoin tulee yli 100m riistalaukauksia. Erikseen sitten Jenkkien ELR metsästykset. Edes kovassa puhurissa ei tartte paljoa tuulikorjauksia 100m etäisyydelle kun ammutaan sellaista 20cm platen kokoista maalia.
Edit: Ah, pahoittelut, itse tietysti oletin peura-/hirvimetsästyksen, en lintumetsästystä.
Sitähän se on täällä Risu-Suomessa. Tähtäimenä punapiste tai 1-4-kiikari on täysin ylivoimainen ja riittää jonnekin 200m tasolle saakka. Siis kauris-peura-sika-hirvi-akselilla.
-
Tuulikompensaatiot tulevat kyseeseen lähinnä pitkän matkan lintuammunnassa tuuliherkällä luodilla/kaliiperilla ja silloinkin harvoin. Aikamoinen myrsky ja pitkä matka saa olla, että tuulikompensaatiota sorkkahommissa tarvitsee.
Jos metsästäjä on itse odottamassa riistaa, tulee toki ampumapaikka valmistella useisiin odotettuihin ampumasuuntiin. Hirveä nyt voi ampua käsivaralta pidemmällekin, mutta pientä riistaa kuten lintuja, kauriita tai pienpetoja varten tuki ja suojattu liikkumismahdollisuus tulee olla valmisteltu.
Edellä mainittu on minusta kuitenkin helppoa verrattuna, että pyrit pääsemään metsässä ampumapaikkaan vaikkapa teertä ammuttaessa. Vapaan piippulinjan löytäminen ja hyvän tuennan saaminen on välillä tuskan takana ja paikkaa voi joutua vaihtamaan kastematomaisesti liikkuen. Oikeastaan ikinä ei saa ratamaista makuuasentoa vaan ammunta tapahtuu korkeasta makuuasennosta selkä kaarella tai istuen ase kannon/kiven päällä.
Hirveä ammuttaessa haukulta olen myös soveltanut vaikka mitä asentoja, jotta löytyy se vapaa linja. Useita hirviä on tullut ammuttua istuvasta ampuma-asennosta tai polvelta, kun esim. kuusenoksat estävät ampumisen seisaaltaan. Ampumatkat ovat toki yleensä 20-60m.
Aika harvoin tuen aseen puuta vasten pienriistaa ampuessa, hirveä ampuessa kyllä.
-
Ite tein aina niin kun meillä on mahdollisuus, että mahdollisimman myrskyisällä kelillä piekkarilla 300m radalle ja siellä eri vallien päälle ja maasto-olosuhteisiin rätkimään.
Itellä oli luksusta kun tokana teerisyksynä löyty sellainen teeripassi, jossa pääsee aukon laidalle makuulleen ja teeri istuu 100-180m välille.
-
Ei kai vesisade tai märät olosuhteet ole ongelma, koska se on varustekysymys.
Tuolta osin yksi ongelma on jäänyt, hyvistä varusteista huolimatta: kiikari on aina täynnä havunneuloja, lunta, jäätä, vettä, huurretta jne... Päällähän voi, ja periaatteessa kannattaa pitää metsästyksen ajan linssinsuojia, mutta tilanteet ovat vähän sellaisia, että niiden askartelu pois vie joskus tilanteen ohi.
Olen kompromissina käyttänyt läpiammuttavia suojia. Niihin ei ainakaan paksua lumikerrosta pääse muodostumaan, ja melko usein niistä jopa näkee läpi jos nopea tilanne tulee. Ihan tyydyttävä tuokaan ratkaisu ei ole. Ei ole kerta eikä kaksi, kun vesi tai huurre on estänyt tähtäämisen näilläkin. Onko tullut vastaan suojia, jotka lähtisivät pois edestä huomaamattomasti, nopeasti ja äänettömästi jollain yhden sormen liikkeellä? Eli kun ase on nostettu tähtäystä varten, suojat saa pois käsien asentoa muuttamatta. Vähän niin kuin visiirisuoja crossikuskin kypärästä.
-
Onhan se asento ja ampumatilanne riistalaukauksessa aina oma juttunsa verrattuna rataolosuhteisiin, ja tilanne tulee usein vähän ”silmille”.
Huolellisesti mietityt varusteet auttaa, sekä harjoittelu niiden kanssa. Itsellä kulkee mukana bipodin lisäksi aina tripodi, jossa hog saddle. Lisäksi olkavarressa wiebadin pussi. Näiden ja repun yhdistelmillä on löytynyt lähes aina kelvollinen tuki, tosin hirveä tai ajometsästystä en harrasta, ja tilanteet ovat sen takia rauhallisempia.
Lintumetsällä ja muutoinkin mulla on sellainen periaate, että jos en kerkiä turhia hätäilemättä rakentaa kelvollista asentoa ja lintu lentää pois, tai kauris loikkaa metsään, niin saa mennäkin. Ei ole kuitenkaan paljoakaan kaupan lihoissa oltu. Mun ampumaetäisyydet on harvoin alle 150m, vaikkei se olekaan mikään itsetarkoitus, mutta antaa usein hieman enemmän aikaa valmisteluun.
-
Miten yleensä ammut riistalaukauksia. Kyttykopista en itse koe tarvitsevan treeniä. Pysyammunasta kyllä ja jos ajattelen ajometsästystä niin reppujakkaralta istuen, paikallaan olevaa sekä liikkuvaa. Itselleni koen parantamisalueeksi, istuen haulikolla ampumista. On jo huomattavasti kiekonrikkominen vaikeampaa kuin seisten.
-
Vajaavaiseen kokemukset (alle 5v) metsällä, josta kokemuksena se, että tilanteet ovat aika hyvin ennakoitavia esim. 5, 30 tai 60 sekuntia ennen.
Isompi haaste on se, että jaksaa pitää mielen kirkkaana sen muun ajan passissa tai liikkuessa. Siten, että on valmiina a) ennakoimaan ja b) toimimaan. Eli pitämään energia ja valppaustason sopivana, jonka jälkeen nostamaan ennakoidusti tarpeen mukaan.
Esimerkkinä, pari viikkoa sitten makoilin mättäällä vielä 2-15min ennen riistalaukausta.
1-2min tarkistin kuuloa ja suuntaa, valpistauduin,
1min ennen nousin seisomaan ja passasin ampumapaikan äänten perusteella.
~30sek ennen nostin aseen valmiiksi olalle,
10sek ennen olin valmis havainnoimaan tarkan kohdan,
5sek tunnistin eläimet, ja järjestyksen, valikoin eläimen.
Eihän ne karhutkaan aina riehu, välillä ne syö puolukoita. - Dille
-
Aikamoista luksusta MTä passissa ollut kun noin paljon aikaa miettiä mitä elukkaa tulee ja mistä. Joskus se noinkin onnistuu mutta useimmiten itselläni on vain murto-osa ollut noista listatuista ajan määristä aikaa tehdä OODA luuppi.
Itse treenaan välillä niin että nostan sykkeen radalla, joko esim juoksemalla taululta ampumapaikalle tai jumppaamalla vähän ennen kuin tekee suorituksen. Sitten suorittaa aiotun harjoituksen, tässä tapauksessa olettaisin että vaikka viisi laukausta seisaaltaan/polvelta/pystypuusta tukea ottaen/jakkaralla istuen. Kun pulssi on 130 ja mielellään hiki vähän valuu silmiin niin realiteetit iskee päin näköä ja oppimista tapahtuu.
Ainoastaan viemällä itsensä epämukavuus alueelle tapahtuu kehitystä.
Ei tarvitse mennä vesilätäkköön istumaan tai makaamaan, tai kaataa havuja,lehtiä ja kuravettä aseen päälle. Toki näitä voi sattua sitten metsällä mutta siihen miten aseen puhdistaa kannattaa miettiä ennalta eikä 5s ennen riistalaukausta.
-
Toki vaikka metsästystilanne poikkeaa rata-ammunnasta, niin lähes mikä tahansa ammuntatreeni parantaa mahdollisuuksia tehdä myös hyvä riistalaukaus.
-
Aikamoista luksusta MTä passissa ollut kun noin paljon aikaa miettiä mitä elukkaa tulee ja mistä. Joskus se noinkin onnistuu mutta useimmiten itselläni on vain murto-osa ollut noista listatuista ajan määristä aikaa tehdä OODA luuppi.
Hehehe, ehkä on vaan sattunut hyvät hollit.
Voi olla myös, että aktiivikuulosuojaimilla äänet erottaa hyvissä ajoin, kun jotain liikkuu. Välillä tippuvat lehdet tai tuuli tekee toki kepposia.
Pitää toki huomata, että vasta muutamia sekuntteja ennen pystyi tunnistamaan eläimen ja tekemään päätöksen, että onko oikea kohde, paikka ja aika puristaa koukusta. Että tuleehan ne tilanteet usein nopeahkosti.
Se mikä tuosta jäi pois sanomatta, että usein samalla ketjulla laskeutuu takaisin istumaan, "kun se olikin vain palokärki kiertämässä puita". Pakko aloittaa hyvissä ajoin miettimään mitä tapahtuu seuraavaksi, että ehtii hitaampana olla valmiina odottamassa.
-
Toki vaikka metsästystilanne poikkeaa rata-ammunnasta, niin lähes mikä tahansa ammuntatreeni parantaa mahdollisuuksia tehdä myös hyvä riistalaukaus.
Tässä on se paras sääntö hyvään riistalaukaukseen. Jos on aseen kanssa sinut ja tuntuma tähtäämiseen sekä laukaukseen on olemassa, niin se on hyvä lähtökohta.
Aikarajoitettu ammunta eri etäisyyksillä oleviin erikokoisiin maaleihin lienee hyvä treeni sorkkajahtia ajatellen. Niin ja toki liikkuvan hirvitaulun ammunta myös.
-
Hyvää keskustelua ja hyviä kysymyksiä. Liittyy jopa siinä määrin tämän palstan varsinaiseen alueeseen että aika harvoin taitaisi kansainvälisissä kovapanosammunnoissakaan löytyä tuliasema jossa on tasainen hyvä matala asento, vaikka näin radalla usein ammutaankin. Suomi on niin hiton täynnä pusikkoa, heinikkoa ja muuta estettä, että pötköttelyammunnasta on aika vähän hyötyä maastossa. Asutuskeskuksessa ehkä tilanne saattaisi olla toinen...?
Mä tiedostan olevani melko huono ampumaan ellei asetta saa tuettua kohtalaisesti, joten olen yrittänyt huolehtia että metsästyspaikoissa olisi mahdollisimman hyvä ampuma-asento. Metsästän pääsääntöisesti itse rakentamistani kyttikopeista, joissa olen huolehtinut että ergonomia on parempi kuin se perinteinen 10cm leveä ikkunanlauta johon saa etutukin tuettua. Eli ampujan oikealla puolella (oikeakätisenä) on sellainen pöytä jolle saa aseen tuettua sekä edestä (bipodi) että takaa (vasen käsi perän alla). Muuten yritän katsoa sellaisen paikan että saa heinäpaalista, puusta, kivestä, mättäästä, puunrungosta, tukkipinosta tms tukea. Monta kertaa on jäänyt ampumatta jos matka on sen verran pitkä ettei ristikko tahdo rauhoittua.
Radalla pitäisi treenata paljon enemmän vapaalta kädeltä, nopeasti, huonolta tuelta, istuen, polvelta yms. Muutenkin treeni on ollut luvattoman vähissä viime aikoina, mikä käytännössä tarkoittaa että vaikeammat paikat sitten vaan jättää ampumatta jos ei ole luottoa omiin taitoihin. Mä väittäisin että reagoivat maalit olisivat tähän tosi hyvää harjoitusta mutta niiden käyttö on aika rajoittunutta ratamääräysten takia. Välitön palaute onnistumisesta tai epäonnistumisesta kouluttaisi ymmärtämään tähdätessä ja laukaistessa mikä on riittävän hyvä ja mikä ei. Nyt kun roimii 10 laukausta ja lopulta taulussa on x kokoinen kasa tai y kpl reikiä, niin ei siitä oikein sellaista ahaa-elämystä synny.
Mulla keskiverto ampumamatka metsästyksessä on jotain 100 metrin nurkilla. Pisin laukaus on ollut noin 200 metriä pellolla seisseeseen peuraan. Huteja olen ampunut kyyhkystä piekkarilla hätiköiden ja latvateerestä kiväärillä kun en tajunnut välissä olevan heinänkorsia (ainakin sain vakuutettua itselleni että vika oli siinä). Juoksevaan eläimeen vapaalta kädeltä en ole koskaan uskaltanut yrittää, jokainen kiväärillä ampumani riistalaukaus on jonkinlaiselta tuelta ammuttu. On ollut mätästä, reppua, tukkipinoa, kyttikopin pöytää, heinäpaalia, oksaa, kalliota, ladon seinää, polviasentoa...
Tuo stressi on myös asia joka sotkee asioita ja sitä on vaikea simuloida. Ehkä se liikunta sitä vähän simuloi, mutta on se silti eri asia. Ekan kerran kun oli hirvi ristikossa niin hirvihorkka oli aivan helvetillinen. Ei toivoakaan saada ammuttua. Pulssi joku 180, kädet tärisee ja henki loppuu. Ei sitä usko ennen kuin itse kokee. Nykyisinkin huomaa että hengitys kiihtyy ja pulssi kohoaa, mutta on se nykyisin jo helpompi hallita. Mutta se on osa harrastuksen hienoutta, että jännittää. Ainakin isompaa eläintä ampuessa kun on vastuussa jahtipäällikölle ja ohilaukaus tietää pitkiä talkoita muulle porukalle haavakkoa etsittäessä epäonnistumisen pelko on tervettä. Veikkaan, että jos kohde kävelee kahdella jalalla ja omaa itsekin tulivoimaa ei jännitä ainakaan vähempää...
-
Jokella hyvää ja rehellistä analyyia aiheesta, arvostan. Siinä on jo pitkällä kun tietää omat heikkoutensa ampumisessa, ei tule turhaan yritettyä mitään älyttömyyksiä. Itsellä on ihan sama juttu, hyvä tuki tai ampumapaikka pitää olla. Tietysti se, että keskittyy vain kanalintujahtiin pakottaa pitkälti siihen pötköttelyyn, eritoten kun kalusto on varminttia tai muuta painavaa. Ja kyllä se kummasti kauden ensimmäinen teeri/metso nostaa pulssia, hyvällä tavalla vaikka jahtia on tullut harrastettua jo kolmisenkymmentä vuotta.
-
Hyvää pohdintaa! Kasapöytää on vaikea mukana metsässä kuljettaa.Sellaisiakin olen kyllä rakentanut vuosien saatossa esim. hanhisuon laitaan.
Hyvälle teerien kyttäys/suhauttelu paikalle raahannut hiekkapussit joskus jo kesällä valmiiksi.Ja aikoinaan ennen etäisyysmittarien keksimistä vein tauluja parhaiden lentokelojen kylkeen ja tein "tuliasema kortin" ampumalla.
Yllyttänyt porukoita ampumaan radalla viirien kanssa.Miksi? Eihän niitä ole metsässäkään mukana...Haluan olla varma,että aseet vievät sivusuunnan täsmälleen keskilinjaan tyynellä ja/tai myötä/vastatuulella.
Kun sitten käyn ennen "erä päivää" vielä usein radalla ja onkin sivutuuli,niin en tietty siirtele sivusuuntaa vaikka tuuli vie minkä vie.
Nimittäin jos kohdistaa sivutuulella sivulinjan keskelle,niin voipi käydä,että tyynellä viekin esim.2 cm/100 m sivuun ja pidemmälle tietty kertaantuu.
Kun on varmuus,että ase vie absolut sivun tyynessä keskelle,on sitten hyvä käydä kovemmilla tuulilla opettelemassa tuulen vientiä.
Vaikka mielelläni ammun radalla kasatukien päältä,niin on hyvä tutkailla minne ase ampuu jos ammut vaikka lankku etutukin ja/tai takatukin alla.Metsässä voi joutua ampumaan vaikka kannon päästä/ oksan haarasta ja harvoin ase ampuu samaan kohtaan kovalta/pehmeältä.
Ja myös testailla kovaa/pehmyttä bipodin alla.
Joku tuumi,että 99 %:n luottamus on yhtä kuin 100 %:n epäluottamus.Joskus kirjoittelin painimisestani bipodin kanssa kun silloin tällöin tuli fliereita ja luotto ei meinannut löytyä.Virittelyn/harjoittelun jälkeen luotto bipodiin löytyi.
Kuitenkin J.Raudaskosken innoittamana lähdin koittamaan toisen aseen kanssa mukana kuljetettavaa "kuutiota" joka tehty napakasta vaahtomuovista,jossa hahlo aseen etutukkia varten.
Hyvä kehitelmä ja varmistaa metsässä samanlaisen värähdyksen aseelle kaikissa tilanteissa.
Latvalinnustukseen on 2 päätyyliä. Meneekö Muhamed vuoren luokse vai kutsuuko Muhamed vuoren luokseen.Kun opettelee suhauttelemalla (ja huiput jopa pulputtamalla) kutsumaan teeret luokseen,niin saa ampua aina hyvältä valikoidulta paikalta ja hengästymättömänä.
Teeriparven/metson jäljityksessä on tietty latvojen tarkkailun lisäksi tutkailtava etumaastoa suojan,mutta myös hyvien ampumapaikkojen huomaamisen vuoksi.
Harjootellahan!
Timppa
Tuossa lauantain sivutsekkaus taulu sunnuntain jahtia varten viirien kanssa.Kahdella eri korolla.
-
Riippuu todella paljon maantieteellisestä sijainnista, mutta täällä kivikkojen ja mäkien keskellä se maisema jossa vaikkapa hirvet ja karhut liikkuvat, poikkeaa joka suhteessa kuvista joita luontofilmeissä nähdään. Vetävät jossain puronvarsien kivikkopuskissa, risukkoisilla tulvamailla, läpitunkemattomassa taimikossa jne... Ennätys taitaa olla tilanne, jossa kolme hirveä oli 20-25 m päässä ja niistä pääsi näkemään vain vilauksen yhden eläimen selästä.
Yritä siinä sitten suunnitella tuliasemaa, tai edes mahduttaa 150 senttinen trg vaaka-asentoon. No, eipä sitä paljon tule rautakangen kanssa noissa maastossa liikuttuakaan, vaan karabiinin. Jonkinlainen metsästys-practical harjoittelu tukisi kyllä näitä tilanteita todella hyvin. Niitähän taitaa olla suuressa maailmassa jopa videotykillä järjestetty: valkokankaalta hyppii eteen todellisia tilanteita, ja siinä sitten tehdään lajin, etäisyyden ja nopeudenmääritys ja napsautetaan kiväärillä laser-säde kohteeseen. Ballistiikkalaskurilla korjattu osumapiste sitten määrää, olisiko tullut ruokaa vai käräjät.