Toi tiedostaminen on hankala juttu. Me IHMISET ei esimerkiksi olla tiedostettu sitä, että puutkin viestivät ja havainnoivat.
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2018/09/07/puut-kertovat-toisilleen-jos-joku-hyokkaaSe tulee kohta kasvissyöjille paha mieli, kun tiede todistaa, miten rehuillakin on tietoisuus.
Samoin en pidä tajuttomana olevan ihmisen lopettamista eettisenä, vaikka tämä ei tiedosta.
Kaveri joskus lopetti jänishommat, kun haavoittunut jänö huusi tuskaansa täysillä ihmisen äänen kaltaisella kirkunalla. Aiemmin ammutut jänöt oli olleet hiljaisia. Se oli karu mies itkenyt siinä tilanteessa. Mutta, kyllä se kalakin tuntee tuskaa, vaikka ei osaa huutaa. Ja kalat ovat muutenkin loppupelissä aika fiksuja eläimiä.
Vaan ei se eläimen kuolema pedonkaan hampaissa tosiaan mitenkään luonnoton ole. Päinvastoin. Kivulias ja hidas.
Mä pidän tärkeänä, että eläimillä ei leikitä. Jos sellainen ammutaan, niin se tehdään kunnolla.
Mä ajattelen ton siten, että ekaksi sun pitää tietää mihin ammuttuna se eläin kuolee asiallisesti. Ja sitten sun pitää tietää, että sä kykenet osumaan sille alueelle.
Pidän eettisenä sitä, että lähtökohtaisesti tähdätään aina sille alueelle, joka antaa eniten anteeksi tilanteen muuttujia. Esim. hirvieläimellä mä tosiaan tähtään keuhkoon, vaikka se tippuu rangastakin. Keuhko antaa enemmän anteeksi. Samoin esim. pää liikahtaa helpommin, mitä kroppa. Toki tommonen hirven pää on sen keuhkoihin verrattuna pieni tappava osuma-alue, mutta se pää on edelleen pienemmän riistan vitaaleihin verrattuna todella iso kohde. Silti mä tähtään keuhkoille. Koen, että hirven kanssa se on oikein.
Haulikko on loppupelissä todella tehokas ase, jos käytetään kyseiselle riistalle sopivaa haulia, patruunan ja aseen osumakuvion maksimimatka on testattu ja ammutaan sitä lyhyemmälle matkalle. Ja ammuntatreeniä se haulikkokin vaatii.
Mä näkisin, että kohteen yllättävä liikkuminen on mukana kaikessa metsästyksessä, siksi mä en hirveästi pelkää sitä. Opin kerralla, kun ammuin lähietäisyydeltä vasaa. Se otti askelen just, kun aivot oli tönäissyt laukaisukäskyn. Laaki jäi takavoittoiseksi ja piti paikata. Pitkällä ampumamatkalla kohteen mahdolliselle liikkeelle on ilman muuta suurempi aikaikkuna, mutta kuinka paljon yllättävän liikkeen todennäköisyys kasvaa, jos ammutaan esim. paikallaan olevaa rauhallista eläintä? Miten me arvioidaan se yllättävän liikkeen mahdollistava aika, joka on eettisesti jo liikaa? Ja miten se aikaikkuna suhteutetaan eläimen vitaalien kokoon ja sen mahdolliseen liikenopeuteen, jotta saadaan yhdensuuntaisia päätöksiä eri lajien metsästykseen?
Läheltä kovaa juokseva ja sykkeellä käsivaralta ammuttu villisika, peura tai hirvi ovat hyvän osuman suhteen mun mielestä epävarmempia, mitä kaukana rauhallisesti syövä ja tuelta melkein leposykkeellä ammuttu peura. Ekoissa riskinä on liikesuunnan mahdolliset muutokset ja liikenopeusennakon ongelmat, ja toisessa mahdollinen liike ja mm. tuulen arviointivirheet. Toki tarviiko niitä nopeasti juoksevia ampua? Käytännössä ajosta ampuminen on silti normaalia, ja myös laillista. Riskeistä huolimatta.
Toi paikkolaukaukseen varautuminen on tärkeää. Kaikki riistaa ampuneet kuitenkin tietää, että sulla voi maali kadota lyhyelläkin matkalla. Metsästystä on todella hankala toteuttaa siten, että paikkolaukaukseen on aina sataprosenttinen mahdollisuus.
